Afganistanin pommi-iskussa kuoli yli 50, suurin osa uhreista tyttöoppilaita

Afganistan

Afganistanissa lauantaina tapahtuneen räjähdyksen kuolonuhrien määrän kerrottiin sunnuntaina nousseen yli 50:een. Sisäministeriön mukaan yli sata ihmistä haavoittui.

Autopommi räjähti Dasht-e-Barchin alueella koulun ulkopuolella, ja kun oppilaat pakenivat ulos, räjähti kaksi pommia lisää. Suurin osa uhreista on tyttöoppilaita.

Räjähdys tapahtui pääkaupunki Kabulin länsiosassa alueen asukkaiden ollessa tekemässä ostoksia.

Mikään ryhmä ei ollut sunnuntaina ilmoittautunut iskun tekijäksi. Maan viranomaiset ovat syyttäneet Taleban-liikettä, mutta liike on kieltänyt osallisuutensa.

YK:n lastenjärjestö Unicef tuomitsi kouluun tehdyn iskun.

–  Väkivalta kouluissa ja niiden läheisyydessä on aina tuomittavaa. Lapset eivät saa olla väkivallan kohde, järjestö sanoi.