1970-luku jätti jäljen sieluun – Nuoren Ben Zyskowiczin elämäkerta piirtää kuvaa suomettumisesta
Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares piirtää tarkan kuvan 1970-luvun suomettumisesta kansanedustaja Ben Zyskowiczin nuoruusvuosia käsittelevässä elämäkerrassa Nuori Ben Zyskowicz. Suomettumisen vuodet (Otava).
Heti alkuun on todettava kirjan suurin ansio. Sen on tieteellinen elämäkerta, jonka kirjoittanut ammattihistorioitsija Vares eikä Zyskowicz itse. Teksti perustuu vankkaan lähdemateriaaliin, joka esitellään kirjan lopussa. Esimerkiksi Zyskowicz on vain yksi 24 haastatellusta henkilöstä.
Ammattihistorioitsija pakottaa lukijan ottamaan kantaa tekstiin ilman päähenkilöön liittyviä poliittisia ennakkokäsityksiä.
Itse muistan kirjan kansikuvan pitkätukkaisen Zyskowiczin Teiniliiton kokouksista 1970-luvun alussa. Hän kuului porvarinappia kantaneisiin kokoomuslaisiin, Teiniliiton ärhäkkään vähemmistöön.
Valtaa Teiniliitossa piti yleisdemokraattinen rintama, johon kuuluivat keskustan ja vasemmistopuolueiden teiniaktiivit. Johtoroolia tässä rintamassa tavoittelivat ja aika pitkälle sen saivatkin Suomen kommunistisen puolueen taistolaisvähemmistön nuoret kellokkaat.
Vares kuvaa ansiokkaasti Teiniliiton menoa, mutta kuvaus jää mielestäni hiukan vajaaksi. Yleisdemokraattinen rintama alkoi hajota jo vuoden 1973 tienoilla, kun keskustanuoret päättivät hakea itsenäistä roolia.
Lopun alku Teiniliitolle koitti Mikkelin liittokokouksessa 1975. Poliittiset ryhmät eivät päässeet sopuun kokouksen henkilövalinnoista. Kokoukseen luotiin lopulta vasemmistoenemmistö hylkäämällä riittävä määrä keskustan ja kokoomuksen valtakirjoja.
Keskustan teiniaktiivien vihjeestä opetusministeri Marjatta Väänänen (kesk.) päätti jäädyttää Teiniliiton valtionavut liiton talousepäselvyyksien vuoksi. Toiminta romahti siihen.
Jälkikäteen myös sosiaalidemokraatit ja kokoomuslaiset ovat yrittäneet ottaa kunniaa Teiniliiton kaatamisesta. Vares esittää toisaalta paljon esimerkkejä kokoomuslaisten yhteispelistä taistolaisten kanssa Teiniliitossa ja muilla foorumeilla.
Vareksen tutkimuksen tärkein anti on 1970-luvun suomettumisen kiihkoton käsittely. Kun aikaa on kulunut 50 vuotta, tutkija pääsee jo varsin lähelle totuutta, sikäli kun sellaista on mahdollista historiantutkimuksen menetelmin saavuttaa.
Myös Zyskowicz kannatti sodanjälkeisen ulkopolitiikan peruslinjaa. Sen ytimessä oli hyvien valtiollisten suhteiden ylläpitoa Neuvostoliiton kanssa. Näin määritelty suomettuminen oli järkevää, itse asiassa ainoaa mahdollista politiikkaa hävityn sodan jälkeen.
Mutta 1970-luvulle tultaessa suomettuminen oli muuttunut puolueiden ja poliitikkojen kilpajuoksuksi siitä, kenellä oli parhaat suhteet Neuvostoliittoon ja sen edustajiin Suomessa. Tähän kilpailuun osallistuivat kaikki puolueet vasemmalta oikealle, viimeksi myös kokoomus.
Kilpailuun sisältyi epäterveitä piirteitä. Vares vyöryttää tästä paljon esimerkkejä. Itsekin jouduin lukemaan hieman punastellen vaikkapa vuoden 1981 presidentinvaalien tapahtumista.
Vares kuvaa hyvin myös 1970-luvun kokoomuksen sisäisiä ristiriitoja. Zyskowicz kuului kokoomusnuorten sisällä vähemmistöön, joka vastusti liian pitkälle menevää Neuvostoliiton myötäilyä.
Kiista huipentui kysymykseen siitä, pitäisikö nuorisojärjestön liittyä Rauhanpuolustajiin. Tämän taistelun Zyskowiczin siipi voitti, vaikka puolueen puheenjohtaja Ilkka Suominenkin ajoi liittymistä.
Kaikki muut taistelut Zyskowiczin joukot sitten hävisivätkin kokoomusnuorissa. Vareksen tutkimus paljastaa, että päähenkilölle jäi noilta ajoilta aika paljon hampaankoloon Ilkka Kanervan toiminnasta. Taistelujen haavat ehtivät ilmeisesti umpeutua ennen Kanervan poismenoa.
Politiikan 1970-luku jätti jäljen meidän kaikkien sieluun, jotka silloin innostuimme politiikasta. Vaatimattomista oloista ponnistaneen, juutalaistaustaisen Zyskowiczin sieluun aika jätti erityisen vahvat jäljet.
Zyskowicz on jatkanut taisteluaan suomettumisen lieveilmiöitä vastaan näihin päivin asti. Aina kun joku silloinen vasemmistoradikaali on yrittänyt selittää toimintaansa parhain päin, Zyskowicz on ärähtänyt, että tämä joukko tuki tyhmyyttään tai tietoisesti diktatuurivaltiota.
Olen taipuvainen tunnustamaan, että unilukkarille on ollut tarvetta.
Vesa Vares: Nuori Ben Zyskowicz. Suomettumisen vuodet. Otava, 458 s.