Häkämies SAK:n toimintapäivistä: Äärimmäisen huolestuttavaa
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää SAK:n ja jäsenliittojen ennakkovaroitusta poliittisista työtaistelutoimista äärimmäisen huolestuttavana. Häkämies sanoi STT:lle toivovansa, että tulevat mielenilmaukset tapahtuisivat vapaa-ajalla eikä niin, että ne vahingoittavat yritysten liiketoimintaa.
Häkämiehen mukaan SAK:n ulostulo kertoo siitä, että osapuolet ovat kaukana toisistaan ja ay-liikkeen kannat etäällä hallituksen ohjelmasta. Hän peräsi ay-liikkeeltä vastauksia Suomen talousongelmiin.
– Kiinnitin tiedotustilaisuudessa huomiota siihen, että kun heiltä kysyttiin ay-liikkeen lääkettä Suomen velkaantumiseen ja työllisyysasteen nostoon, niin ay-liikkeellä niitä lääkkeitä ei tuntunut olevan. Mikä olisi vaihtoehto? Häkämies penäsi.
Hallitusohjelmassa ajetaan Häkämiehen mukaan tarpeellisia uudistuksia, jotka veisivät Suomen työmarkkinamallin lähemmäksi Ruotsia. Esimerkiksi työrauhaa koskevat määräykset ovat vuodelta 1946, eikä niiden uudistamisessa ole neuvotteluista huolimatta edistytty.
– Tässä kurotaan kiinni vuosikymmenten aikana syntynyttä uudistamisvajetta. Nämä toimet ja puhkuminen ovat ylimitoitettuja.
Hän sanoi toivovansa, että nyt vallalla oleva kireä ilmapiiri ei tule leimaamaan koko hallituskautta.
– Mutta näiden SAK-ilmoitusten perusteella on aika kyllä jännitteiset lähikuukaudet tulossa.