Danske Bank: Suomalaisten luottamus talouteensa kohentui vähän, mutta säilyy pohjoismaiden heikoimpana
Suomalaisten luottamus omaan talouteensa on kohentunut hienoisesti edellisvuodesta, selviää Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2025 -kyselytutkimuksesta.
Viime vuonna suomalaisten taloudellinen mielenrauha laski kyselyn mittaushistorian matalimmaksi. Tänä vuonna luottamus on noussut kyselyn kokonaisindeksissä noin kymmenyksen.
Danske Bank on mitannut suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten luottamusta omaan talouteensa vuodesta 2018.
Tutkimuksessa laskettiin taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi asteikolla 1–10. Korkea indeksiluku kertoo hyvästä mielenrauhasta. Suomen kokonaisindeksi tänä vuonna oli 6,0.
Tutkimuksen tiedot kerättiin 18 vuotta täyttäneiltä maiden kansalaisilta tutkimuslaitos YouGovin sähköisessä kyselyssä tammi–helmikuun aikana. Suomesta kyselyyn osallistui noin 3 000 vastaajaa.
Myös Norjassa ja Ruotsissa taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi nousi Suomen tavoin hieman. Tanskassa puolestaan kyselyn kokonaisindeksi laski kymmenyksen. Kaikissa maissa muutokset aiempaan ovat siis hyvin vähäisiä.
Suomalaisten huoli lyhyen ja pitkän aikavälin veloista säilyi kyselyssä yhtä heikkona kuin edellisvuonna. Hyvin hienoista nousua tapahtui muun muassa suomalaisten luottamuksessa omaan taloudelliseen tilanteeseensa.
Myös suomalaisten huoli omien rahojensa riittävyydestä laski hienoisesti viime vuodesta. Suomalaisten huoli omasta omaisuudestaan kuitenkin puolestaan kasvoi hieman viime vuodesta.
Korkein taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi kyselyssä on yhä Tanskassa. Suomen tilanne kyselyssä on muihin pohjoismaihin verrattuna heikoin.
Maavertailussa suomalaiset ovat kuitenkin selvästi kaikkia muita maita vähemmän huolissaan omaisuudestaan, ja suomalaisten luottamus taloutensa kehitykseen viiden vuoden tähtäimellä on korkeampi kuin muilla.
Suomen osalta keskimääräinen virhemarginaali kyselytutkimuksella on kokonaistasolla noin 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.