Blogi "Pysyä hengissä" Mauno Koivisto vastasi kirjansa ”Venäjän idea” julkistamistilaisuudessa Moskovassa vuonna 2002 toimittajan kysymykseen Suomen... 15.5.2017 13:14
Sipilästä ja vähän muustakin Pääministeri Juha Sipilä ei kertomansa mukaan kommentoi häneen kohdistuvaa jääviyskeskustelua ennen kuin eduskunnan... 14.1.2017 8:00
Blogi Yhteistyötahdolle on tarvetta Suomessa kysytään seuraavan 10–15 vuoden aikana puolueiden yhteistyökykyjä enemmän kuin aikoihin. Tähän päätelmään tulee... 30.11.2016 6:00
Blogi Turvallisuusselonteot kertovat levottomasta ajasta Eduskunta tutkii valiokunnissa par´aikaa hallituksen ulko- ja turvallisuus- sekä sisäisen turvallisuuden selontekoja. Samaan... 10.10.2016 11:39
Blogi 110-vuotiaan puoluekokous Keskusta – yhtenä Suomen vanhimmista peruspuolueista – on alituisen uudistamisen tarpeessa. Yhdestä asiasta ei... 11.5.2016 9:12
Aluepolitiikkaa Taisi olla vuodenvaihde 1973–74, kun keskustapuolueen työvaliokunta teetätti meikäläisellä – silloisella suunnittelusihteerillä – selvityksen aluepolitiikan... 2.3.2016 9:20
Sopimus ja sopimus Pariisissa neuvoteltiin käänteentekeväksi ja historialliseksi mainittu ilmastosopimus. Se on lähes 200 maailman valtion yhteissopimus.... 16.12.2015 9:44