Perheet päättäjien pöydissä
Synnytyssairaalat ja neuvolat ovat ruuhkautuneet vauvabuumin seurauksena, kerrottiin taannoin radion aamu-uutisissa.
Koko 2010-luvun Suomea vaivannut syntyvyyden nopea ja merkittävä lasku näyttää pysähtyneen ja käyrä näyttäisi olevan hienoisessa nousussa. Tällä uutisella kelpaa aloittaa päivä.
Syntyvyyden laskulle ei ole löytynyt yksittäistä selvää syytä, mikä tekee asiasta poliittisesti äärimmäisen kiperän.
Samanlaisen vähäisen syntyvyyden tilanteessa on moni muukin kehittynyt valtio, mutta Suomen erityisenä haastena on ikäpyramidin huipun leveys.
Talous- ja eläkejärjestelmämme on rakennettu vakaasti kehittyvän väestöennusteen varaan ja pidempään jatkuva odotettua heikompi syntyvyys aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia ylläpitää nykyisen kaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Perheellistymiseen ja lapsiperheiden arkeen liittyvistä iloista ja murheista puhutaan päättäjien pöydissä edelleen liian vähän.
Pakeilleni riittää vuorineuvoksia kertomaan arvonnousuveron vaaroista, mutta yksinhuoltajaperheen äidin näkemyksiä etuusjärjestelmän loukuista pääsen harvoin kuulemaan.
Tutkittu tieto tekee usein näkyväksi arjen hiljaisia signaaleja niiden ihmisten arjesta, joiden etujärjestöt eivät päättäjien kalentereita täytä.
Pidän äärimmäisen tärkeänä, että tällä vaalikaudella Suomen Akatemian tutkimuksen laajoiksi hankkeiksi on päätynyt isoja väestöntutkimukseen sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin liittyviä kokonaisuuksia.
Pienituloisuuteen liittyy häpeää ja osattomuuden kokemusta, joka tarttuu myös lapsiin.
Ilman laadukasta tietoa ei ole myöskään laadukasta päätöksentekoa.
Sain syyskuun loppupuolella vastaanottaa kansanedustaja Hilkka Kempin lapsiperheköyhyyttä käsittelevän selvityksen.
Olen ylpeä siitä, että eduskuntaryhmässämme on oma-aloitteisia ja asiantuntevia kansanedustajia, jotka tarttuvat itselleen tärkeissä asioissa tuumasta toimeen.
Selvitys teki laaja-alaisen katsauksen lapsiperheköyhyyden syihin, seurauksiin ja ratkaisun avaimiin.
Kempin työ kuvaa hyvin jatkuvan pienituloisuuden pitkää varjoa. Köyhyys tekee arjesta selviytymisen hankalaksi, ja pienet yllättävät menot voivat mullistaa arjen.
Pienituloisuuteen liittyy häpeää ja osattomuuden kokemusta, joka tarttuu myös lapsiin.
Jokainen vanhempi haluaa tarjota lapsilleen vähintään yhtä hyvän elämän, syntymäpäiväjuhlat ja kesälomat kuin kavereillakin on. Kaikille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.
Taloudellinen köyhyys ei saisi tarkoittaa lapsen arjessa myös sosiaalista köyhyyttä, ilman ystäviä ja mielekkäitä harrastuksia jäämistä. Tämän vuoksi maksuttomien harrastusten tarjoaminen koulupäivien yhteydessä on erityisen tärkeää.
Selvitys patistaa meitä päättäjiä myös tunnistamaan kahden kodin perheiden tilanteen nykyistä paremmin.
Yli 100 000 lapsella on kaksi kotia ja heistä noin 40 000 asuu tasapuolisesti molemmissa kodeissa. Yhteiskunta ja kunta tunnistavat hyvin heikosti kotitaloudessa vain osan ajasta asuvan lapsen.
Järjestelmät asumistuesta ja muiden etuuksien lapsikorotuksista koulukyyteihin ja hoitopaikkoihin ovat rakennettu vahvasti sellaisen ydinperheajatuksen varaan, joka ei vastaa monenkaan suomalaisen perheen todellisuutta.
Laitoin aihetta käsittelevän työn jalalle sosiaali- ja terveysministeriössä viime vaalikaudella.
Perhearki, erityisesti aika pienen lapsen kanssa, on meistä monelle sitä elämän parasta aikaa.
Samaan aikaan se saattaa olla myös monilta kohdin raskain ja taloudellisesti hankalin elämänvaihe.
Lapsiperheiden hyvinvointi, toimeentulo ja jaksaminen ovat puolueemme ydinkysymyksiä. Näihin kiperiin huoliin vastaamiseen tarvitaan tiedon lisäksi tarmoa.
Sitä meiltä onneksi löytyy.
