Pelastetaan peruskoulu
Reilusti yli puolet kuntien palveluista on sivistyspalveluita. Kunnista löytyvät varhaiskasvatus, peruskoulut, kirjastot, museot ja monet muut sivistyksen tukipilarit. Keskusta on valinnut kuntavaaleissa puhua erityisesti peruskoulusta ja sen tulevaisuudesta.
Miksi? Siksi, että peruskoulu on yhteiskunnallinen muutosvoima.
Keskusta oli luomassa kaikille tasa-arvoista peruskoulua Suomeen. Usein unohtuu, että alku ei ollut helppo, kun esimerkiksi kokoomus vastusti kaikille avautuvan peruskoulun ajatusta jyrkästi. Keskusta haastaa muita puolueita rakentamaan yhteistä visiota peruskoulun suunnaksi myös tässä ajassa.
Puhumme peruskoulusta, koska se on lasten tärkein lähipalvelu. Koulujen arkea vaivaavat monet nyky-yhteiskunnan haasteet. Koulutusjärjestelmä on perustunut yhtenäiskulttuuriin, joka on murtunut. Turvallisuus, työkulttuurin muutos, kestävyystavoitteet, globalisaatio ja digitalisaatio vaikuttavat myös kouluun. Samalla puolueet jakavat tavoitteen siitä, että lapsilla tulee olla oikeus oppia ja tulla ymmärretyksi.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Uskotaan sitten Pisa-tuloksia tai kansallisia tutkimuksia, niin meillä on käsissämme kaksikymmentä vuotta jatkunut oppimistulosten alamäki. Matematiikan osaamisen lasku tuli näkyväksi aikuisväestöllä jo 1990-luvulla.
Viime vaalikaudella oli viimeinen hetki tehdä oppivelvollisuusiän pidentäminen ja antaa kunnille rahaa homekoulujen korjaamiseksi. Nyt olisi lisättävä koulujen arkijärkeä.
Tarvitaan luottamusta opettajiin ja lisää valtaa koulun aikuisille. Pienet luokkakoot ovat kaikista tärkeimmät ja niitä tulee suojella myös niukkoina taloudellisina aikoina. Luokkahuoneisiin tarvitaan ennenkaikkea rauhaa, rutiineja, läsnäoloa ja hyviä opettajia. Opettajien osaaminen oli ennen laajempaa, kun opinnoissa oli aikaa sivuaineille. Nyt koulutus on käymässä yhä erikoistuneemmaksi. Yhdysluokka-, etä- ja erityispedagogiikkaa tulisi lisätä vahvasti kaikkien opettajien koulutukseen.
Pelastetaan lasten keskittymiskyky. Lasten tuen tarve kasvaa ja heillä on keskittymisvaikeuksia. Avoimet oppimisympäristöt, kännykät ja kaverikasvatus joutavat romukoppaan. Olen itsekin opettanut luokassa, missä liian iso ja kaikuva tila on aiheuttanut raskaan äänimaiseman ja levottomuutta.
Inkluusioon ajatus on hyvä, mutta sitä käytetään säästökeinona lasten paras unohtaen. Lapsilla on oikeus pienryhmiin, tukiopetukseen, luokalle jäämiseen ja uuteen alkuun. Lasten poissaoloja tulee seurata ja niihin tulee kyetä puuttumaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa yhdessä. Myös kodin ja koulun välistä kasvatuskumppanuutta on kyettävä parantamaan ja tiivistämään. Hallituksen päätös aikuiskoulutustuen romuttamisesta vaikeuttaa erityisopettajien löytymistä entisestään, joten korjausliikkeitä myös hallitukselta tarvitaan.
Kännyköiden käytön oppitunnilla kieltävä laki on onneksi juuri hyväksytty, mutta se jäi vaisuksi. Kännykkäkieltoa tulisi laajentaa välitunneille ja tarjota vanhemmille apua dogiriippuvuuden hoitoon. Jos vanhemmat ovat päätelaitteella aamusta iltaan, lapsi oppii kertomaan päivän kuulumiset Pipsapossulle.
Koulujen kokoa tulee kyetä rajoittamaan niin, että ne ovat turvallisia ja kodikkaita.
Avoimet oppimisympäristöt olivat hetken huumaa, jota tulee toivottavasti olemaan myös jättikoulujen ihannointi. Keskusta ei kannata jättipäiväkoteja tai -kouluja. Me pidämme joidenkin kuntien tuhannen lapsen peruskoulutavoitteita järjettömänä ja tutkimuksen vastaisina. Peruskouluja tulee rakentaa jatkossakin lähipalveluna yhteisöjä vaalien. Koulujen kokoa tulee kyetä rajoittamaan niin, että ne ovat turvallisia ja kodikkaita.
Keskusta kannattaa pienten lasten koulua eli sujuvaa siirtymää varhaiskasvatuksesta koulutaipaleelle. Samalla haluamme lisätä perustaitojen tarkastuspisteen toisen luokan loppuun. Lapsella tulee olla oikeus oppia perustaidot, kuten lukeminen laskeminen ja kirjoittaminen ennen kuin opiskelutahti kiihtyy.
Peruskoulusta katoaa ikäluokkien pienentyessä seuraavan viiden vuoden aikana 80 000 lasta. Päättäjillä on vaativa tehtävä vastata siihen, miten kouluverkko saadaan pidettyä myös maaseudulla elämisen ja lasten oikeuksien kannalta toimivana. Kouluverkon loputon karsiminen lasten määrän myötä ei ole kestävä ratkaisu varsinkaan, kun sen ei ole todettu vähentävän palveluun kuluvia kustannuksia. Kouluverkkopäätöksissä on tehtävä aina laaja lapsivaikutusten arviointi. Lapsia, nuoria ja heidän vanhempiaan tulee kuulla koulujen lakkauttamispäätöksissä. Erilaiset joustavat ratkaisut kyllä mahdollistavat yhtä aikaa lähipalveluiden kehittämisen ja lasten vähenevään määrään varautumisen.
Jo sata vuotta sitten keskustassa linjattiin, että ihmisenä kasvaminen on pantava kaiken uudistuksen pohjaksi. Aikana, jolloin ääripäät vetävät Suomea rikki, vanhat opit ovat jälleen ajankohtaisia. Jokaisella tulee olla oikeus kasvaa turvassa, oppia taitoja ja ymmärrystä, saada ammatti sekä osallistua itseään koskeviin asioihin.
Yksikään kuntavaaliehdokas ei voi välttyä puhumasta kouluista. Siksi juuri nyt on hyvä tilaisuus puhua koulutuksesta. Vahvoja peruskouluja tarvitaan jatkossakin, joten niiden eteen on tehtävä työtä yhdessä.