"Näistä oman asian huutajistako pitää tosiaan valita maalle seuraava pääministeri", äimistellään jo mediassakin
Moni kansalainen on ihmetellyt eduskuntavaalikamppailun saamaa luonnetta, mikä on näkynyt varsinkin tv-keskusteluissa.
Mukaan on tullut ennen kokemattomalla tavalla arvotonta ilkeilyä, huutamista ja toisten syyttelyä. Se antaa luotaantyöntävän kuvan politiikasta.
Mediakin on herännyt oudoksumaan. Esimerkiksi sopii Oulussa ilmestyvä Kaleva. Se paheksui pääkirjoituksessaan torstaina (23.3.) erityisesti kolmen vahvimman pääministeriehdokkaan käytöstä:
”Petteri Orpo (kok.), Sanna Marin (sd.) ja Riikka Purra (ps.) ovat valinneet erottautumisen välineeksi repivän ja äänekkään puhetyylin, jollaiseen ei ole Suomessa oikein totuttu.”
Kysyypä Kaleva pääkirjoituksessaan näinkin:
”…katsojalle on tällaisten räyhäesiintymisten jälkeen jäänyt kummastunut olo: näistäkö oman asian huutajista pitää tosiaan valita maalle seuraava pääministeri?”
Aika vahva kannanotto Suomen neljänneksi suurimmalta seitsenpäiväiseltä sanomalehdeltä. Kaleva on vankasti puolueisiin sitoutumaton. Siksi sen näkemyksellä on juuri tässä asiassa arvovaltaa.
MUTTA voiko paljon muuta kysyä?
Saman on huomannut moni muukin kuin vain Kalevan pääkirjoituksen kirjoittaja. Huudetaan kilpaa, ei kuunnella toisten puheita, kiihdytään, ivataan.
Eihän sellainen politiikalle kunniaksi ole. Se tympii kansalaisia, jotka eivät yleisesti ottaen muutenkaan varsinaisia puoluepolitiikan faneja ole. Vaalikamppailun aikana politiikan kuvaa voisi kirkastaa sivistyneen esiintymisen avulla, mutta nyt on näköjään valittu toinen, huonompi tie.
Jos politiikka haluaa olla yhteisten asioiden hoitamista, kuten yleensä perustellaan, tätä kykyä sopisi osoittaa myös kamppailussa pääministerin paikasta. Pääministeri tarvitsee työssään arvovaltaa. Sitä voisi yrittää hankkia jo vaalitaistelun aikana.
Sitä paitsi puoluejohtajien ja heidän puolueidensa on kuitenkin pystyttävä vaalien jälkeen yhteistyöhön.
Suomalainen kansanvalta kun tuottanee taas näidenkin vaalien jälkeen tuloksen, jossa toimintakykyiseen enemmistöhallitukseen tarvitaan vähintään kolme puoluetta, ehkä vieläkin enemmän.
Saarikko: ”Haluan, että me keskustalaiset näytämme käytöksellämme esimerkkiä toisen ihmisen kunnioittamisesta silloinkin, kun olemme eri mieltä. Se on arvojemme mukaista.”
OSASYYLLINEN voi olla kolme suurimman puolueen kilpa suurimman puolueen paikasta. Tällaista asetelmaa gallupit ja media ovat rakennelleet.
Erilaisia vaalikeskusteluja ja puoluejohtajien yhteisiä kampanjatilaisuuksia järjestetään vaaleja edeltävinä viikkoina paljon. Sekä poliitikot että kansalaiset väsyvät.
Poliitikon aivoissa voikin vahvimmin takoa ajatus, että on erotuttava keinolla millä hyvänsä, vaikka sanomalla mahdollisimman ilkeästi ja pisteliäästi.
Vaalien alusajan poliittista ähkyä helpottaisi, jos kansalaiset seuraisivat politiikan tekemisiä kaiken aikaa. Ei kaikki selviä muutamassa viikossa vaalien alla, vaikka niin median massiivinen vaalioperointi antaa ymmärtää.
KESKUSTAN puheenjohtaja Annika Saarikko on puhunut useinkin paremman poliittisen keskustelukulttuurin puolesta.
Taannoisessa Suomenmaan blogissaan hän kirjoitti, että empatiasta ja sydämen sivistyksestä on puutetta politiikassa.
”Sydämen sivistys konkretisoituu siinä, miten puhumme toinen toisillemme. Haluan, että me keskustalaiset näytämme käytöksellämme esimerkkiä toisen ihmisen kunnioittamisesta silloinkin, kun olemme eri mieltä. Se on arvojemme mukaista. Uskon, että pidemmän päälle myötätunto, lempeys ja uteliaisuus toista kohtaan kannattelevat poliittista liikettä.”
”Empatiaan kuuluu sen tunnustaminen, että asioilla on monta puolta. Eripuraa lietsomalla voisi tietenkin saada helpommin kannatusta. Mutta mihin parempaan se Suomen ja suomalaisten kannalta johtaisi?”
Niin, mihin parempaan? Ei varmasti mihinkään.
