Kummallinen episodi Suomen linjasta

Kahden aukeaman suuruinen juttu Iltalehdessä sai lauantaina poikkeuksellisia seurauksia. Juttu oli sensaatiohakuinen ja pani kysymään, missä menevät totuuden rajat ja kuinka paljon voi rakentaa toimittajan mielikuvituksen varaan.

Vaikka poliitikot pyrkivät nykyisin harvoin oikomaan median kirjoittelua, nyt sellainen ihme nähtiin.

Niin tasavallan presidentti Sauli Niinistö, entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kuin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanenkin tuomitsivat jyrkin sanoin lehden spekulaatiot.

Aikamoisia väitteitä toimittaja Olli Ainola esittikin. Hänen mukaansa eduskunnan ja presidentin välille on ”puhjennut vakava linjariita” turvallisuuspolitiikan suunnasta.

Juttu kertoi, että kiistan päähenkilöt ovat Niinistö ja Tuomioja. Tuomioja on lehden mukaan ”saanut läpi eduskunnan nimissä annetun jyrkän kannanoton, jolla eduskunta yrittää kumota Niinistön turvallisuuspoliittisen peruslinjan”.

”Käsittämätön kirjoitus”, kommentoi presidentti nettisivuillaan. Samaa sanaa – käsittämätön – käytti Tuomioja Ainolan analyysiä arvioidessaan. ”Ristiriitaa… ei ole”, kirjoitti puolestaan Vanhanen.

Oli hyvä, että poliitikot puuttuivat asiaan ja sanoivat näkemyksensä lehden väitteistä. Erityisen hyvä oli, että myös presidentti sanoi mielipiteensä, suoraan ja jyrkästi.

Oikein tai väärin, mutta kansalaiset arvostavat presidenttiä totuudenpuhujana. Hänen sanomisiaan vastaan on yksittäisen median paha nousta. Muita poliitikkoja voi vielä tölväistäkin, mutta presidentti on jollakin omituisella tavalla kansalaisten suojeluksessa.

Episodi ”isosta linjariidasta, joka muhii kulisseissa” ansaitsee myös journalistista arvostelua. Toimittaja ei tainnut toimia niin kuin journalistin ohjeet olisivat edellyttäneet.

Tästä kertoo presidentin lausunto. Se päättyy näin: ”Ainolalle tarjottiin tilaisuutta keskustella kanssani asian tarkentamiseksi. Ikävä kyllä hän ei tarjoukseen tarttunut.”

Toimittaja uskoi siis omaan käsitykseensä suomalaisen ulkopolitiikan linjariidoista niin vahvasti, että hän ei halunnut kuunnella presidentin näkemyksiä, vaikka aikoi niitä tulkita.

Toimittaja uskoi omaan mielikuvitukseensa niin vahvasti, että ei halunnut kuunnella presidentin näkemyksiä, vaikka aikoi niitä tulkita.

Olisi kyllä pitänyt. Presidentti sentään johtaa perustuslakimme mukaan Suomen ulkopolitiikkaa, tosin yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Muutenkin ulkopolitiikka on niin vakava ja tärkeä aihe, että sensaatiohakuisella vääristelyllä tehdään karhunpalvelus koko kansakunnalle.

Toimittajan olisi ollut syytä kysyä myös Vanhaselta, joka on ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Näkemykset, jotka Vanhanen blogikirjoituksessaan (6.5., mattivanhanen.fi) esitti, olisivat avanneet epäilijälle tapahtumien kulkua.

Yleisemminkin Iltalehti-tapaus saisi ajatteluttaa journalisteja. Omat mielipiteet ja oletukset kelpaavat nykyisin liian usein jutunteon faktoiksi.

Sellaista menoa ei voi perustella edes sananvapaudella.

Sananvapauden käyttöön kuuluu totuuden tavoittelu. Sananvapaus ei sovi esimerkiksi ajojahdin välineeksi tai journalistin oman tai hänen edustamansa median maineen rakenteluun.