Keskustan huoli hallituksen talouspolitiikan linjasta ei ole tuulesta temmattu

Pääkirjoitus

Ollako vai eikö olla hallituksessa? Tätä keskustalaiset ovat kysyneet toisiltaan moneen otteeseen hallituskauden aikana. Niin nytkin.

Keskustan huoli liittyy valtiontalouteen. Huoli ei ole tuulesta temmattu.

Hallitus on koronakriisin aikana joutunut ottamaan lisää velkaa. Muuta vaihtoehtoa ei ole ollut. Ilman yhteiskunnan tukitoimia Suomi olisi ajautunut vielä syvempään talouskurjimukseen.

Suomi ei ole ollut yksin. Saman ongelman kanssa on paininut koko maailma. Toimenpiteet talouden korjaamiseksi ovat olleet korona-aikana hyvin samankaltaisia. Lähes kaikki maat ovat vannoneet elvyttävän talouspolitiikan nimeen.

Valtionvarainministeriä on harvoin moitittu siitä, että hän haluaa pitää kiinni yhteisesti sovitusta hallitusohjelmasta.

Tulokset osoittavat, että koronakriisin aikainen talouspolitiikka on toiminut pääosin hyvin. Muutamia yksittäisiä aloja lukuun ottamatta konkursseja ei ole nähty tavanomaista enempää. Suomi on selvinnyt koronapandemiasta vähäisin vaurion niin taloudellisesti kuin henkisestikin moneen muuhun maahan verrattuna.

Koronan varjolla ei voi kuitenkaan velkaantua loputtomiin. Jokainen euro, jonka valtio ottaa lisää velkaa, on pois tulevilta sukupolvilta.

Keskustalaiseen ajatusmaailmaan jatkuva velkaantuminen sopii huonosti. Puolueen sisäänrakennettu ajatus on, että maa jätetään seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa, kuin itse on sen saanut. Tämän päättäjät ovat velkaa lapsille ja nuorille.

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon hallituskumppaneille esittämää vaatimusta budjettikuriin palaamisesta on pidetty kiristyksenä. Sitä se ei ole. Valtionvarainministeriä on harvoin moitittu siitä, että hän haluaa pitää kiinni yhteisesti sovitusta hallitusohjelmasta. Tähän ei ole aihetta nytkään.

Hallituskumppanit ovat pitäneet Saarikon huolta turhana. Kevään budjettiriihen ja Veikkaus-kohun muistijäljet eivät tue tätä näkemystä.

Sovituista leikkauksista kiinni pitäminen on osoittautunut hallitukselle poikkeuksellisen vaikeaksi. Miksi tilanne olisi toisenlainen ensi keväänä?

Keskustan rooliksi on jäänyt nykyisessä hallituksessa muistuttaa budjettikurista. Puolueen vaatimukset eivät ole kohtuuttomia, sillä talouskehyksissä pysyminen on ollut vuosikymmeniä jokaisen hallituksen yhteinen tavoite.

Uudenlaista ajattelua sen sijaan on, että sovituista talouskehityksistä voi tarvittaessa tinkiä, jos velkarahaa saa halvalla. Tai sillä verukkeella, että velkarahalla tehdään vihreitä investointeja.

Valtionvarainministeri Saarikon näkemykset edustavat talousrealismia. Samanlaisia puheenvuoroja on totuttu kuulemaan vuosien saatossa lähes kaikilta rahakirstua valvoneilta ministereiltä.

Saarikon puoluevaltuustopuheen jälkeen kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että keskusta haluaa pitää kiinni hallituksen yhdessä sopimista talouslinjauksista. Onko tämä liikaa vaadittu?