Some tahraa

Nenonen

Vapaaottelijana eli häkkitappelijana mainetta hankkinut Makwan Amarkhani kilahti pahasti Facebookissa. Kohteena oli Jethro Rostedt, toinen turkulainen. Lähtökohtana Jethron kapakassa tapahtunut joukkotappelu.

Faktaa on, että vastakkain olivat etniset ryhmittymät. Tämän kertominen oli Amarkhanin mielestä rasismia ja sitten petti kontrolli.

Amarkhani haukkui ja herjasi Jethron ja hänen poikansa. Pahan mielen oksennukseen oli liitetty siskon kunnia, kateellisuus Jethron veneestä, mutta myöskin fyysistä koskemattomuutta uhkaava viesti.

Hei, tuollainen äijä tappaisi paljain käsin, halutessaan, uhkaus ei ollut kevyt.

Järki voitti myöhässä. Vaikka viesti poistui varttitunnissa, kuvakaappaukset eivät. Jokainen googlaamaan pystyvä, eli kuka hyvänsä, pystyi sen lukemaan. Minäkin luin. Huh-huh!

Tätä kirjoitettaessa rikostutkinta on lopetettu, anteeksi on pyydetty ja elämä toivon mukaan jatkuu Turussakin normaalisti.

Mietittävää jäi paljon. Kuinka voikaan somessa pilata mahdollisuuksiaan. Amarkhani oli muun muassa Prisman mainoskasvo. Sitä hämmästelin, kun vastustajan vahingoittamiseen tähtäävä laji ei ole tätä päivää.

Nyt kun Amarkhani ehti uhata hakkaavansa ihmisiä kadulla, niin uskallammeko minä ja muut mummot enää mennä Prismaan niiden Amarkhanin luonnollista kokoa olevien ( olleiden?) kuvien vierestä. Osta tarjouskahvia tai tapan!

Amarkhani on ollut kampanjakasvo katuväkivallan vastustamisessa. Hänellä on nuorisotyötä tekevä sali. Esimerkin voimaa. Nii-in!

Jos tarkoitus oli puuttua rasismiin, niin tulipa ammuttua omaan jalkaansa. En viitsi etsiä kommenttipalstojen törkyä.

Tämän jutun opetus on se, että vartin hölmöily somessa voi vetää yhteistyökuviot alas vessasta. Vaikka anteeksi on jo pyydetty, mielikuva on jäänyt.

Olen neuvonut pariakin kaveria siitä, että viikonloppuna, kännissä tai muuten kiihtyneessä tilassa, ei ollenkaan tietokoneelle, ei puhelimeen.

Mitään viisasta siellä ei synny. Ja pois ei saa, hölmöilyt ovat siellä maailman tappiin. Selvin päin päiväsaikaan hölmöilyn pitäisi riittää.

Ymmärrän, että laillistetun tappelun ylivoimaisuus voi aiheuttaa kaikkivoipaisuuden tunteen, mutta väkivalta on huono pääoma.

Sekin on nähty, kuinka joku rassukka astuu varjoista ja vetää liipaisimesta. Yli-ihmisyys on suhteellista.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen