Näkökulma: Kuukauden demareita luotsannut Marin arvosteli yrityksiä ja kompastui tuttuun ansaan

Hallituskumppani keskustan riveissä tulee tukalat oltavat, jos Marin jatkaa julkista yrityselämän syyllistämistä, toimittaja Santeri Lampi kirjoittaa.
Politiikka

Viimeistään Sanna Marinin (sd.) tuoreet puheet yritysten yhteiskuntavastuusta kertovat siitä, että Suomella on pääministeri, joka tunnustaa rohkeasti väriä.

– Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä, Marin linjasi Talouselämän haastattelussa.

Tuskin kukaan yllättyi siitä, että arvio teilattiin happamin sanakääntein elinkeinoelämän järjestöissä ja yrityksissä.

Vaikka yritykset eivät ole erehtymättömiä, ei ole pääministerin tehtävä kertoa niille, mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä.

On ihme, jos oppositio ei ota iloa irti Marinin puheista keskiviikon välikysymysdebatissa.

Marin hurrattiin SDP:n puheenjohtajaksi noin kuukausi sitten.

Sivuun astui Antti Rinne, joka ei koskaan täysin sisäistänyt rooliaan pääministerinä.

Sen sijaan viiden puolueen koalitiohallitusta johtaneen Rinteen irtiotot kuulostivat ajoittain demaripomon tai ay-johtajan yksityisajattelulta.

Sitä seurasi allerginen reaktio, jonka seuraukset tunnetaan.

Tasapainoilu pääministerin ja puoluejohtajan tehtävien välillä vaatii melkoista akrobatiaa.

Viime vuosikymmenet ovat osoittaneet, että tasapainoilu pääministerin ja puoluejohtajan tehtävien välillä vaatii melkoista akrobatiaa.

Jos Rinne antoi poliittisten intohimojensa paistaa kunnolla läpi, Juha Sipilän (kesk.) perisyntinä on pidetty pitäytymistä tiukasti pääministerin roolissa.

Kenttä jäi ilman kaipaamaansa huomiota, kun missiona oli panna maan asiat kuntoon.

Hallituksen sisäistä koheesiota vaalinutta linjaa veti aikoinaan myös Matti Vanhanen (kesk.).

Marin on toistuvasti piikitellyt liike-elämää, joten linja on varmasti harkittu.

Hänen ensimmäinen puheenjohtajakuukautensa osoittaakin, että Marin on ottanut vakavasti roolinsa SDP:n kipparina.

Vaikka Marin toimi korostetun käytännönläheisesti hallituksen budjettiriihessä, pääministerin esiintymiset julkisuudessa voivat pidemmän päälle aiheuttaa kumppaneissa hermostuneisuutta.

Esimerkiksi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko (kesk.) peräänkuulutti viikonloppuna kykyä ymmärtää eri tavalla ajattelevien näkökulmia.

Lisäksi hän halusi Facebook-julkaisussaan hälventää kiristyvää vastakkainasettelua.

– Ei tavallinen suomalainen ajattele, että yrittäjät olisivat vastuuttomia, vaan yritysten myönteinen merkitys oman kotiseudun sekä Suomen työllisyydelle ja taloudelle ymmärretään hyvin.

Pääministerin sanomisilla on aina painoarvoa.

Akuutin koronajan korostettu epäpoliittisuus on pian muisto vain.

Hallitus joutuu kovaan paikkaan, kun sen pitäisi taikoa tukea niille, jotka menettävät työnsä.

Talouden tilauskirjat ohenevat, matkailuala kituuttaa ja tiistaina hallitus todennäköisesti päättää rajoittaa ravintoloiden toimintaa. Koronatartunnat ovat kasvussa.

UPM:n Kaipolan tehdas, Nesteen Naantalin jalostamo, Scanian bussikorituotanto Lahdessa – surullisia yt-uutisia on viime aikoina lähes viikoittain.

Eivätkä vastoinkäymiset ole elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan loppumassa tähän.

Keväällä Marin kiritti demarit selvään gallupkärkeen.

Pääministerin henkilökohtaisen onnistumisen lisäksi kannatusnousussa oli roimasti koronaekstraa.

Vaikka SDP:llä meneekin nyt lujaa, puolue etsii vastausta samaan kysymykseen kuin keskustakin: mistä löytyy yli satavuotiaan puolueen uusi suunta?

Tätä pohtiessaan SDP-pomo Marinin pitää löytää tapa puhutella omia kannattajiaan hallitusyhteistyötä rasittamatta.

Koko hallituskauden kipuilleen, ei-vasemmistolaisen keskustan riveissä tulee tukalat oltavat, jos Marin jatkaa julkista yrityselämän syyllistämistä.

Hallituksen kakkospuolueessa jupistaankin jo, että Marin saisi keskittää tarmonsa siihen, että taloudessa ja työllisyydessä pelastetaan se, mitä pelastettavissa on.

Pääministerin sanomisilla on aina painoarvoa – etenkin silloin, kun kansainvälistä kilpailua käyvät yritykset tähystävät koronasumun keskellä.

Santeri Lampi Toimittaja

Kommentit (3)

  • Lukija34

    Tänään Marin reagoi rakennusalalla ilmenneisiin ulkomaisten työntekijöiden palkkaukesssa tapahtuneisiin vääryyksiin. Työnantajien toimet ovat tuomittavia, mutta keinot, joita Marin vaatii hallituksen tehtäväksi, ovat mielestäni ylimitoitettuja.
    Kannattaisi keskustella laajemmin. Kun asialle halutaan tehdä jotain, pääministerin ei ehkä kannattaisi toimia kuten puolueen puheenjohtajan.

  • Lukija26

    Kyllä kantava voima on työteko ja yrittäjyys ,joka tuo vaurautta kaikkien meidän suomalaisten koteihin . Hyvässä taloudellisessa tilassa olevat yritykset luovat toiminnaallaan myös positiivista valmiutta seutukunnalle ,kun kuunteli TV:ssäja HS :haastateluissa metsäalan vuorineuvoksia , Jussi Pesosta , ja Harmalaa . Ei voi kuin ihailla heidän laajaa kansainvälistä asiantuntemustaa ja osaamistaan . Liika poliittisuus ja epäasiallinen työnantajien arvostelu ja leimaaminen ”yhteiskuntavastuun ” osalla on pöyristyttävää vääristelyä . Joka synnyttää vain negatiivista kuvaa koko Suomen tilasta yrittää ja työllistää meitä kaikkia suomalaisia ja samalla moni yrittäjä ehkä harkitsee seuraavan investoinnin tekemistä niihin maihin ,joissa yrittämisen mahdollisuudet ovat huomattavasti paremmin järjestetyt. Toivon ,että kannattamani ”Keskustapuolue ”ei lähde tätä kilpalaulantaa tekemään vaan suhtautuu yrittäjiin asiallisen posittivisesti, niin pieniin kuin suuriinkin ” kunnioittavasti ”edelleen . Hyvinvointi syntyy vain työn yrittäjyyden ja yhteistyön kautta ,jos epäkohtia syntyy niistä voidaan sopia eri järjestöjen kanssa yhdessä . Kuitenkin niin ,että kansainvälinen kilpailukykymme yrityksissämme säilyy edelleen ja jukinen tasapaino valtion menojen suhteen saadan ”Koronan ” jälkeen tasapainoon .

    Kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella (45v) työelämässä olleena
    nyt eläkkeellä .
    Seppo Kotaniemi
    Keski-Suomi -Äänekoski

  • Lukija26

    Lahden linja-auton koreja valmistava tehdas ,jossa korkeaa osaamista . Kannattaisi tutkia suunnan muutosta ,jos Ei ole vielä tehty . Matkailu-autot ja asunto -bussit. Kansainvälisille ostajille vientiin . EU:n elpymisrahastosta tuotekehitysvaroja yhdessä ELY – keskusen kautta ,johon lisätään myös markkinointi tutkimus . Toteutus saatujen tulosten jälkeen . Vähän samantapainen ”hanke” kuin loistoristeily veneitä valmistava tehdas / yrittäjä Länsi-Suomessa . Valtaosa menee vientiin . Myös siirrettävät (pyörillä ) olevat asuntobussit . Monella rakennettavalla ”työmaalla” tarvetta tämäntapaisista tuotteista . Ei anneta Lahtelaiset periksi , mennään yhdessä eteenpäin . Lapin matkailun elpyessä ,myös ”lentoasemille laskettelijoille ”yksi vaihtoehto vuokrata tällaisia ”busseja ”,niin pääsevät laskettelemaan monelle ”tuntureille ” ja ihailemaan Suomen luontoa monipuolisemmin .

    ystävyydellä : Seppo Kotaniemi / Äänekoski .

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen