Onko maaseudulla tilaa naisille?
Kansainvälinen maaseudun naisten päivä ja juuri vietetty tyttöjen päivä pysäyttävät pohtimaan, mikä on tyttöjen ja naisten rooli maaseudulla – onko maaseudulla tilaa naisille ja miksi varsinkin harvaan asutulla maaseudulla elämänkumppanin löytäminen on vaikeutunut.
Vanhemmat sukupolvet saattavat muistaa IEVANn. Maaseutukeskusten Liiton IEVA kiersi ennen tietokoneita ja lukuisia deittialustoja kaikissa maatalousnäyttelyissä vuodesta 1982 alkaen aina 2000-luvulle. IEVAn tehtävänä oli löytää maaseudun isännille ja emännille kumppaneita.
Idean isänä toimi Oulun Maaseutukeskuksen agronomi Leo Vimpari ja ensimmäiset IEVA-lomakkeet täytettiin juuri Oulun maatalousnäyttelyssä. IEVA syntyi todelliseen tarpeeseen. Taustalla oli Oulun alueen 34 kunnan maatalouden kehittämistutkimuksissa esille tullut asia, että näissä kunnissa oli 3 000 emännätöntä ja 2 500 isännätöntä tilaa. Tämä ongelma koettiin olevan este maatilatalouden kehittämiselle.
Maatalousnäyttelyssä täytetyt lomakkeet lähetettiin ja tallennettiin silloisen Maatalouden Laskentakeskuksen tietokantaan. Tietokone suoritti parien muodostumisen ja sen jälkeen alkoivat kirjeet kulkea tulevien parien välillä. IEVA tuotti tulosta ja pareja saatiin aikaan. Arvion mukaan tietokoneohjelman avulla syntyi 600 paria. IEVA oli edelläkävijä.
Tytöt ja pojat näkevät tulevaisuutensa maaseudulla eri tavalla. Nuoret tytöt kertovat poikia useammin suunnittelevansa poismuuttoa, vaikka kotiseutu on myös heille rakas paikka.
Joissain määrin maaseutuun liitettävät mielikuvat vaikuttavat tyttöjen päätökseen muuttaa pois maaseudulta. Mielikuvissa maaseutu saatetaan nähdä edelleen miesvaltaisena ja konservatiivisena elinympäristönä, jossa mies on perheen pää ja naisen paikka on kotona.
Toisaalta maaseutu on rauhallinen, turvallinen ja luonnonläheinen paikka, jossa moni haluaisi nähdä omien lastensa kasvavan. Kuitenkin arjen realiteetit, kuten pitkät välimatkat ja harva palveluverkko, muokkaavat arjen valintoja ja tekoja idyllisten vastaisesti.
Ottaako maaseutu avosylin vastaan muualta tulevan? Jollain saattaa häilyä edelleen mielessä kuva pitoemännästä, jonka kasvimaa kukoistaa ja joka pyöräyttää tuosta vain kahvipöytään sen seitsemän sortin tarjottavat. Emme enää palaa aikaan, jossa naiset toimivat laajamittaisesti maatalon emäntinä maaseudulla.
Agraariyhteiskunta on myös vuosikymmenten ajan asettanut omat paineensa perheellistymiseen. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo 30 vuoteen ja yhteisössä saattaa olla kova huoli siitä, kun maatilalle ei synnykään perillistä ja potentiaalista tilan jatkajaa. Ennen vanhaan naisesta saatettiin puhua kyläyhteisössä sanalla maho. Ilmaus tarkoittaa lehmää, joka ei tule tiineeksi. Tästä seurauksena oli se, että lehmä ei lypsänyt kunnolla ja jouti teuraaksi.
Oma jälkikasvu ei aina takaa jatkuvuutta. Vaikka elinkelpoisella maatilalla olisi viisi lasta, näistä välttämättä yhdelläkään ei ole kiinnostusta jatkaa edellisten sukupolvien jalanjäljillä maatalousyrittäjänä.
Entä jos maatilalla on pelkästään tyttöjä? Myös tyttö ja nainen voi työskennellä päätoimisena maatalousyrittäjänä.
Suomessa kymmenen prosenttia maatilallisista on naisia, joilla on päävastuu koko tilasta. Vuosia sitten eräs isäntä murehti toista isäntää, jolla oli vain tyttöjä.
Aikani kuunneltuani totesin: ”Kyllä tytöillä saa isäntiä!” Puhe loppui siihen paikkaan. Ja pystyy jopa vähän valitsemaan, onko isäntäehdokas sellainen, jolle voi uskoa vaikkapa leikkuupuimurin avaimet ja pankkikortin tunnusluvun.
Mervi Mäki-Neste
kasvinviljelytilan emäntä
Suomen Keskustanaisten pääsihteeri
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/