Hätätilahallitus 1975 ja hallituksen hätätila 2024
Vuonna 1975 maassa oli 60 000 työtöntä. Presidentti Urho Kekkonen runnasi kasaan hätätilahallituksen asiaa ratkomaan.
Vuonna 2024 työttömiä työnhakijoita on TEM:n joulukuun työllisyyskatsauksen mukaan 300 000. Tämän lisäksi toiset 300 000 työikäistä ovat niin sanotusti työelämän ulkopuolella.
Pelkästään pitkäaikaistyöttömiä on 91 000. Yli puolet enemmän kuin kaikkia työttömiä hätätilahallituksen aikaan.
Varsin nopeasti hallitus on ajautunut eräänlaiseen hätätilaan. Tilanteeseen johtaneista syistä merkittävimpiä ovat hallitusohjelmasta puuttuvat kasvun kannustimet sekä ristiriitoja luova ay-nokkapokka.
Työmarkkinoilla hallitus on ajautunut valitettavaan vastakkainasetteluun ja käymään valtataistelua ay-liikkeen kanssa.
Talous- ja työelämän ongelmien juurisyy on 15 vuotta jatkunut nollakasvu. Ratkaisun avaimet löytyvät kun lähdetään tunnistamaan ja poistamaan kasvun esteitä. Työlle, yrittäjyydelle ja kasvulle on saatava enemmän tilaa.
Petri Roininen, eurovaaliehdokas (kesk.)
Helsinki
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/