Keskittäminen ei ole suomalaisten tahto
Olen viime viikkoina kummastellen seurannut keskustelua hajauttamisesta.
Joka niemestä ja notkosta on tupsahtanut esiin kommentaattoreita, jotka ovat vakuuttaneet hajauttamisen olevan Suomen taloudelle haitallista ja vain keskittämispolitiikan tuovan onnen maallemme. Aluetieteilijänä ja keskustapäättäjänä pidän tätä omituisena.
Pääministeri Juha Sipilän esiin nostama koko Suomen voimavarojen käyttö ja omavaraisuuden kehittäminen myös yritysten, työpaikkojen, koulutuksen ja palvelujen osalta tukee koko Suomen kehittymistä.
Jos tämä tasa-arvoisempi kehittyminen on jonkun mielestä kasvukeskuksilta pois, on hänen tavoitteensa myös todella taannuttaa osa Suomesta. Keskustelussa on myös unohtunut täysin ihmisten ja ympäristön hyvinvointi.
Niiden pitää olla päättäjien tärkein päämäärä yhteiskunnan kehittämisessä – ei pelkkä talouskasvu ja markkinavoimien perässä hiihto. Tutkimukset tältä osin puhuvatkin keskittämisen hyötyjä vastaan.
EK:n asiantuntija Heidi Sabanadesan uskalsi MTV:n haastattelussa väittää, että ”hajauttaminen ei lisää ihmisten onnellisuutta, hyvinvointia, tuottavuutta eikä itse asiassa yhtään mitään”. Samainen asiantuntija väitti kaupungistumisessa olevan yksinkertaisesti kyse siitä, että ihmiset luonnollisesti muuttavat kaupunkeihin ja ketään ei voi pakottaa asumaan jollain tietyllä alueella.
Samaa toisti myös Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sosiaalisessa mediassa väittämällä, että ihmiset haluaisivat kyllä asua enemmän pääkaupunkiseudulla mutta asuntopula ja korkea hintataso estävät heitä pyrkimyksissään. Kaupungistumisen jarruttaminen kuulemma maksaa ihmisten vapaudelle.
En tiedä, mihin Niinistö ja Sabanadesan väitteensä perustavat, sillä tutkimukset kertovat päinvastaista ihmisten halusta ja pyrkimyksistä. Niinistön kotikaupungissa Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan peräti 43 prosenttia kaupunkilaisista voisi ajatella muuttavansa maaseudulle, jos maallemuuton esteet, näistä suurimpana puuttuva työpaikka, poistuisivat.
Samaisessa yliopistossa tehdyn toisen tutkimuksen mukaan myös nuoret toivovat voivansa asua maalla. Selvästi yli puolet nuorista unelmoi asumisesta kaupunkien läheisellä maaseudulla ja syvällä maaseudulla haluaisi asua kymmenen prosenttia nuorista.
Toinen kymmenen prosenttia tahtoisi asua maaseudun keskuksissa eli kylissä ja kirkonkylissä. Vain neljäsosa nuorista haluaa asua kaupungeissa. Unelmien talotyyppikin on maalle sopiva, omakotitalo. Kerrostaloon ei moni haikaile.
Myös monet muut tutkimukset todistavat samaa. Sitran tutkimuksen mukaan maaseudulle vakinaisen asumuksensa toivoisi 36 prosenttia vastaajista, kun heistä vain 22 prosenttia ilmoitti kotinsa nyt sijaitsevan maaseudulla.
Useampi vastaajista haluaisi siis asua vakinaisesti maaseudulla kuin siellä nyt asuu. Vastaavasti hieman pienempi määrä ihmisiä haluaisi asua kaupungissa (51%) kuin siellä nyt asuu (71%). Näiden tutkimusten valossa puheet kaupungistumisen luonnonlaista ja ihmisten ehdottomasta tahdosta muuttaa kaupunkeihin vaikuttavat tarkoituksenhakuisilta.
Kieltäydyn myös hyväksymästä väitteitä, joiden mukaan hajauttaminen ei toisi onnellisuutta. Turun yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan maalla asuvat ovat onnellisimpia ja kaupungin keskustoissa asuvat kokonaisuudessaan vähiten onnellisia.
Hiilijalanjälki on isompi kaupungissa asuvilla kuin maaseudun asukkailla.
Marisanna Jarva
Myös Ylen viime vuonna tekemä kyselytutkimus osoitti, että ihmisten henkinen koti sijaitsee varsin usein muualla kuin nykyinen asuinpaikka. Muuttoautoon kohti kasvukeskuksia hypätään pakottavista syistä. Ihmisten tuntemuksia kuvaten, ”sielu” jää lähtöpisteeseen. Sinne kaivataan jopa vuosikymmenien muualla asumisen jälkeen.
Ihmisten toiminta vaikuttaa aina myös ympäristöön ja asumisen tapa kuluttaa luonnonvaroja. Hiilijalanjälki on tutkitusti selvästi isompi kaupungissa asuvilla kuin maaseudun asukkailla. Tästä näkökulmasta onkin erittäin hämmentävää, että ihmisten hyvinvoinnin ohella Vihreät eivät halua vastustaa kaupungistumista edes ympäristön hyvinvoinnin vuoksi.
Onneksi ko. puolueessa on myös järkivihreitä, jotka ymmärtävät luonnonläheisen kestävän elämäntavan merkityksen.
Lännen media uutisoi kasvukeskusten kasvuennusteesta vuosikymmenien päähän ja asiantuntijat kertoivat, miten Suomessa muuttoliikettä ja ihmisten liikkuvuutta on ”estetty” kaupunkialueille vastoin luonnollista kehitystä. Suomalaisten pitäisi palatakin 1500-luvun kärrypolkuajan tilanteeseen asutuksen ollessa vielä keskittynyt etelärannikolle.
Muissa asioissa emme halua palata menneeseen, mutta tässä historian tulisi toistaa itseään, niin kuin jääkausi valtaa jälleen maan.
Keskittämisen puolesta aktiivisesti todistava muuttoliiketutkija ja vihreiden valtuutettu Timo Aro totesi jutussa, että ihmiset hakeutuvat sinne, missä on parhaimmat toimeentulon mahdollisuudet tai potentiaalia tulevaisuuden suhteen. Hän kuitenkin edelleen ohittaa sen, mitä ihmiset haluavat tutkimusten mukaan asuinpaikkansa valinnan suhteen.
Tämä ristiriita ei sinänsä ihmetytä, koska Porin kehittämispäällikkönä toimivan Aron mielestä kasvukeskusten pitää kerätä väestö alueelleen, mutta taantumassa olleen Porin on kuitenkin tehtävä tässä poikkeus. On hyvä, että oma kotiseutu motivoi kehittämiseen.
Muuttoliikettä tapahtuu, koska vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Jos joku aidosti haluaa asua kaupungissa ja sinne vapaasta tahdostaan haluaa muuttaa, se hänelle suotakoon. On kuitenkin fakta, että suurin osa ihmisistä muuttaa kaupunkeihin työn tai koulutuksen perässä.
Merkittävä osa suomalaisista haluaisi todistetusti mieluummin asua maaseutualueilla. Ei ole siis kysymys maalle asumiseen pakottamisesta, vaan valinnanvapaudesta, joka pitää mahdollistaa myös asuinpaikan suhteen.
Keskittäminen kasvukeskuksiin on talouskasvun yksipuolista maksimointia, jossa ihminen unohtuu. Onkin kysyttävä, onko vahvasti kaupungistumista ja keskittämistä tukevilla tahoilla kysymys tutkimustulosten ja suomalaisten toiveiden mitätöinnistä, markkinavoimien yksisilmäisestä palvelemisesta vai ideologiasta ja oman poliittisen ryhmän etujen turvaamisesta? Vai näistä kaikista?
Poliittinen päätöksenteko vaikuttaa merkittävästi siihen, missä toimeentulon mahdollisuudet ovat olemassa ja miten ihmisten toive siitä, missä he haluavat asua, toteutuu.
Onkin suuri kysymys, mikä on kunkin yhteiskunnassa vaikuttavan liikkeen perimmäinen tavoite kaikkien suomalaisten, ympäristön ja lopulta koko maan hyvinvoinnin turvaamisessa.