Joonas Könttä:

Keskusta on uudistusvoima

Blogi

Nykyinen hallitus on ohittanut puolivälin krouvin. Hallitustaival on ollut draamaa ja tiukkoja tilanteita täynnä, eikä muutosta kohti vakaampia aikoja ole näköpiirissä.

Koronakriisi rauhoitti koko eduskunnan toimimaan kansakunnan yhteisen edun puolesta, mutta nyt tuo rauha on päättynyt. Edessä on kivinen tie ja jyrkkä mäki niin hallitukselle, kuin keskustallekin. 

Keskustan kannatus makaa 12:sta ja 13:sta prosentin välissä, kuin kuolleen sydänkäyrä. Kannatusmuutosten perässä ei pidä juosta, mutta trendejä kannattaa seurata.

Meidän osaltamme ei ole värinää suuntaan, eikä toiseen. Kuntavaalitulos oli historiallisen huono. Tulos oli silti työvoitto tilanteessa, jossa keskustaa maalattiin nurkkaan. Ehdokkaiden valtavan työn kautta ylitimme odotukset. 

Nyt katseet on suunnattava tulevaisuuteen. Hallitustyön kautta kannatuksemme ei nouse, mutta asiat on hoidettava sovitusti.

Kun hallituspuolueiden väliltä puuttuu ideologinen liima, johtaminen tapahtuu some-politikoimalla ja luottamus on heikolla pohjalla, on pitäydyttävä yhdessä sovitussa.

Hallitusohjelmassa. Hinnalla millä hyvänsä hallituksessa ei kannata olla. Isänmaan asioiden hoitamiseen tarvitaan myös jatkossa kansan luottamus ja sen puolesta meidän on tehtävä nykyistä enemmän työtä. Joka päivä.

Olen vakuuttunut siitä, että Suomessa on tilaa ja tarvetta maltilliselle poliittiselle keskustalle.

Suuri hiljainen enemmistö tietää, ettei maailma ole mustavalkoinen. Ilmastonmuutosta on torjuttava, muttei tavallisten ihmisten arkea kurjistamalla.

Maahanmuuttoa tarvitaan jo väestörakenteemmekin takia, mutta tietenkin Suomen lakeja noudattaen ja järjestelmää väärinkäyttävät täältä karkottaen.

Maalais- ja kaupunkilaisjärjellä tätä maata rakennetaan.

Omaa uudistustyötämme emme voi laiminlyödä enää päivääkään. 

Keskustan linjaa on kirkastettava. Tarvitsemme oman vision 2030-luvun Suomesta. Olemmeko puolustamassa vanhoja rakenteita vai luomassa uutta Suomea, jossa ihmisillä ja alueilla on näkymää tulevaisuuteen.

Nyt keskusta on ollut kiinni liikaa vanhoissa rakenteissa ja erityisesti nuoret eivät koe keskustaa omakseen.

Keskustan on oltava vahva yleispuolue. Näin puolustamme parhaiten myös maakuntien asiaa. Vision tulee kattaa politiikan kaikki keskeiset osa-alueet ja siinä on uskallettava esittää rohkeita uudistuksia. 

Kannustavava perusturva lannistavan ja monimutkaisen sosiaaliturvan tilalle. Samalla ratkeaa asumistuen paisuva ongelma. Verotuksella on edistettävä työntekoa kaikissa tilanteissa, jotta ihmisille itselleen jää enemmän käteen päättää omasta rahankäytöstään. 

Yrittäjyyden ja kilpailun edistäminen monopoleja purkamalla ja kaupanalaa uudistamalla. Se palvelisi kansalaisia ja yrittäjiä kun aitoa valinnanvaraa lisättäisiin. 

Korkeaa osaamista koko maahan, jonka yksi ilmentymä voisi olla uusi yliopisto maakuntien Suomeen. 

Minun keskusta on rohkea uudistaja. 

Keskusta on maakuntien puolue. Kyse on leipälajistamme.

Maakuntiin nojaava sote-uudistus on keskustan ansiota, josta saa olla ylpeä ja jonka puolesta pitäisi pitää enemmän ääntä. Meidän on ajettava maakuntien laajaa itsehallintoa.

Että maakunnissa saisi päättää nykyistä enemmän omista asioista. Kyse on kaikkien suomalaisten tasaveroisista palveluista. 

Aluevaalit ovat näytön paikka. Meillä on täysi mahdollisuus saavuttaa vaalien ykköspaikka ja tämän tulee olla myös tavoitteemme.

Omaa uudistustyötämme emme voi laiminlyödä enää päivääkään. 

Joonas Könttä Joonas Könttä on keskustan ensimmäisen kauden kansanedustaja Jyväskylästä.