Vihdoinkin, Turkki!

Lopultakin. Suomen natohakemus on saamassa viimeiseltäkin Nato-kumppanilta, Turkin parlamentilta, leiman jäsenyyden ratifioivaan lakiin.

Seuraavaksi äänestyksen jälkeen Turkin presidentti allekirjoittaa lain ja palauttaa sen parlamentille, lähetettäväksi Washingtoniin.

Pohjois-Makedonian jäsenyyden käsittelyssä vuonna 2019 allekirjoituksen saanti kesti reilun viikon parlamentin hyväksymisäänestyksen jälkeen.

Kunhan tämä pitkällinen ja monivaiheinen prosessi saadaan maaliin, on syytä kerrata miksi tähän päädyimme kansakuntana ja millaiselta Nato-Suomi näyttää.
 
Puolustusliittoon kuuluminen näyttäytyi viime vuoteen asti Suomen näkökulmasta tarpeettomalta. Meillä oli jo pitkään ollut vahva puolustus, korkea maanpuolustustahto sekä hyvät suhteet ulkovaltoihin. Ajatus EU:n yhteistoimista puolustuksen osalta koettiin riittävän.

Venäjän julma hyökkäyssota 2020-luvulla itsenäiseen eurooppalaiseen maahan murensi koko naapuruussuhteiden luottamuksen, jota rakennettiin Venäjään liki 30 vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

Rajojen kunnioitus ja luottamus siihen ei enää riittänyt. Suomi teki kansakuntana ainoan ratkaisun, jonka Venäjä meille enää jätti – hakeuduimme puolustusliittoon turvataksemme alueellisen koskemattomuutemme.
 
Matka on sisältänyt melkoisia mutkia, jossa mm. Unkari on yrittänyt käyttää jäsenyytemme ratifiointia vipuvartena saadakseen EU-varoja käyttöönsä ilman kunnioitusta oikeusvaltioperiaatteiden toteutumisesta.

Turkista on puolestaan pyritty puuttumaan oikeusvaltion toimintaperiaatteisiin painostamalla politiikan mukaan tuomiovallan päätöksiin. Ruotsin jäsenyys jumittaakin nyt juuri tämän kysymyksen äärellä.

Tosiasiassa molemmissa tapauksissa ulkopolitiikalla tehdään sisäpolitiikkaa, joka ei pohjoismaiseen ajatteluun sovellu. Toivommekin, että myös Ruotsin jäsenyys ratifioidaan pikimmiten vahvistaen puolustusliittoa ja Skandinaavisen puolustuksen perustuksia.
 
Jatkossa Nato-Suomi on yhtä lailla itsenäinen toimija maailman geopoliittisilla areenoilla eikä rakentavan ulkopolitiikan perusteita ole syytä jäsenyytemme myötä muuttaa.

Suurin geopoliittinen kehitys ja asemoituminen tapahtui jo 90-luvulla EU-jäsenyyden myötä, joka sitoi Suomen vahvasti kehittyneiden länsimaiden rintamaan.

Viemme edelleen viestiä rauhasta, Pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnan perusteista sekä yhteistyöstä, jolla globaaleja kriisejä ratkaistaan.