Elsi Katainen:

Ruokakriisi hallintaan

Blogi


 Euroopan mailla riittää huolia, etenkin uhkaavan energiakriisin ratkaisemisessa.

Unionin energiaministerit käsittelivät tiistaina maakaasun vähennystarpeita ja päätyivät sopimukseen kaasun kulutuksen leikkaamisesta 15 prosentilla. Sopu vähennyksestä vahvistaa energiaturvallisuuttamme ja näyttää Venäjälle, ettei Euroopan yhtenäisyys hajoa energia-aseenkaan uhalla.
 
Huomion kiinnittyessä sähkön ja kaasun hintoihin sekä saatavuuteen, on ruokakriisi jäänyt energian varjoon.
 
Viikko sitten saatiin Ukrainan sodan keskeltä vihdoin toivon kipinän herättäviä uutisia, kun osapuolet pääsivät YK:n ja Turkin avustamina sopuun viljaviennin mahdollistamiseksi Ukrainan satamista. Heräsi toivo, että Venäjä ymmärtää Euroopan vilja-aitan merkityksen globaalin ruokakriisin välttämiseksi ja jonkinlaiseen sopuun on Venäjän kanssa mahdollista päästä.

Pettymys oli sitäkin suurempi, kun Putin alle vuorokauden sisällä sopimuksen allekirjoittamisesta hyökkäsi ohjuksin Odessan satamaan kohteenaan nimenomaan viljalastauksen infrastruktuuri.

Raukkamainen teko osoittaa, ettei Venäjä kunnioita yhteisiä allekirjoitettuja sopimuksia.
 
Ukraina ei kuitenkaan aio taipua pelottelun alla, vaan jatkaa edelleen valmistelua viljatoimitusten varmistamiseksi maan satamista.

Ensimmäisten viljalastien odotetaan lähtevän liikkeelle ukrainalaisten sota-alusten saattamana jo tällä viikolla, kun merimiinoja on saatu raivattua suunnitelluilta viljalaivojen reiteiltä. Kaikista kolmesta hallitsemastaan viljaviennin satamasta Ukraina odottaa saavansa laivatoimitukset käyntiin kahden viikon kuluessa.
 
On ratkaisevaa, kunnioittavatko kaikki osapuolet saavutettua sopua.

YK:n tuore raportti maailman ruokatilanteesta puhuu karua kieltä: noin joka kymmenes ihminen oli vuonna 2021 aliravittu ja julman hyökkäyssodan seurauksena tilanne pahenee entisestään historialliseksi ruokakriisiksi.

Ukrainan viljasta riippuvaiset Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maat kokevat pahimman iskun. Jos nyt ruokakriisiin ei aidosti tartuta, johtavat seuraukset nälkäkuolemiin sekä massasiirtolaisuuteen mm. Lähi-idästä Eurooppaan.
 
Ukrainan viljanviennin lisäksi tarvitaan toimia myös koko Euroopassa.

On huolehdittava, ettei vauraampien länsimaiden oma ruoantuotanto romahda kannattavuuskriisin keskellä ja ettemme päädy ostamaan ruokaa samoilta markkinoilta ruokapulasta kärsivien maiden kanssa, pahentaen globaalia ruokakriisiä entisestään.

Luonnonvoimat kurittavat viljelijää nyt monissa Euroopan maissa ja on välttämätöntä hillitä ja hallita ihmisen vallanhimon seurauksia. 

Elsi Katainen Elsi Katainen on Euroopan parlamentin jäsen (kesk. / Renew Europe) Kuopiosta. Vuosina 2007-2018 hän toimi kansanedustajana.