Viime vuonna rekisteröitiin 108 812 uutta henkilöautoa

Autokauppa

Romutuspalkkiokokeilu lisäsi selvästi autojen ensirekisteröintejä vuoden loppupuolella. Viime vuonna rekisteröitiin 108 812 uutta henkilöautoa, eli noin 2,4 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Keskimääräinen vuosimyynti 2000-luvulla on ollut lähes 127 000 uutta henkilöautoa, muistuttaa Autoalan tiedotuskeskus.

Romutuspalkkion vaikutus näkyi erityisen selvästi heti kokeilun alussa heinä-elokuun ensirekisteröinneissä ja marras-joulukuussa, jolloin tehdastilatut romutuspalkkiolla hankitut autot ehtivät ensirekisteröitäviksi.

Autoalan tiedotuskeskusen mukaan autokaupan alhaiset uusien autojen myyntiluvut johtuvat pääosin yleisestä huonosta taloustilanteesta.

Autoala odottaa, että autoveron alenemisen myötä henkilöautoja myydään ensi vuonna noin 110 000.

Autovero laskee neljänä portaana vuosina 2016–2019 kunkin vuoden alussa niillä henkilö- ja pakettiautoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat 140 g/km tai sen alle. Vero alenee suhteellisesti eniten niillä autoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 80 g/km.