Etelä-Hämeen keskustapiiri nimesi Roosa Grönbergin ja Asko Niemelän kansanedustajaehdokkaiksi
Keskustan Etelä-Hämeen piirihallitus on nimennyt kaksi uutta ehdokasta kevään 2027
eduskuntavaaleihin.
Uudet kansanedustajaehdokkaat ovat eduskunta-avustajana työskentelevä riihimäkeläinen Roosa Grönberg sekä loppilainen maanviljelijä Asko Niemelä.
Grönberg tunnetaan myös Marttaliiton puheenjohtajana.
Aiemmin keskustapiiri on nimennyt ehdokkaiksi forssalaisen sairaanhoitajan Johanna Häggmanin, tammelalaisen koulutuspäällikön Jyri Kauniston ja janakkalalaisen fysioterapeutin sekä maa- ja metsätalousyrittäjän Helena Halisen.
Keskustan Etelä-Hämeen piirillä on siis nyt nimettynä viisi ehdokasta kevään 2027 eduskuntavaaleihin. Keskustapiiri kertoo jatkavansa ehdokasasettelua edelleen.
– Tavoitteena on rakentaa mahdollisimman vahva ja monipuolinen ehdokasjoukko koko Etelä-Hämeen alueelta. Piirin tavoitteena on täydentää ehdokaslistaa vielä kahdella ehdokkaalla, tiedotteessa sanotaan.