Kiusallista tautia ennätysmäärä – kausi voi jatkua pitkälle syksyyn
Borrelioositapausten määrä on noussut tänä vuonna, ilmeneen Pohjola Vakuutuksen tilastoista. Punkkikausi voi jatkua jopa marraskuulle asti, joten punkkeja vastaan suojautuminen kannattaa myös syksyllä.
Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan borrelioosiin sairastuneiden määrä on kasvanut 2020-luvulla, ja erityisesti tänä vuonna borrelioositapausten määrä on merkittävästi aiempia vuosia suurempi. Tammi-elokuussa borrelioosiin sairastuneiden määrä kasvoi 34 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
Pohjola Vakuutuksen mukaan borrelioosista maksettujen korvausten määrä ollut nousussa ja tänä vuonna nousu on ollut erityisen suuri. Korvauksia on maksettu tammi-elokuussa 51 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
– Kasvu johtuu pääasiassa tutkimukseen ja hoitoon liittyvien korvausten kasvusta, Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo kertoo tiedotteessa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan borrelioositapaukset ovat kasvaneet tasaisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. THL:n tietojen mukaan borrelioosia esiintyi viime vuonna eniten syksyllä, suurimmat tapausmäärät raportoitiin elo–marraskuussa.
– On siis syytä yhä suojautua punkkeja vastaan. Varsinkin, jos syksy on leuto, saattaa punkkikausi jatkua vielä pitkään. Hetkelliset yöpakkaset eivät riitä hävittämään punkkeja. Ilmastonmuutoksen seurauksena kausi on pidentynyt, ja Etelä-Suomessa punkkeja voi esiintyä jopa ympäri vuoden leutoina talvina, Erkamo kertoo.
Hoitamaton borrelioosi voi levitä neuro-, nivel- tai ihoborrelioosiksi. Myöhäisoireista ensimmäisiä ovat lihas- ja nivelkivut. Neurologisia oireita ovat esimerkiksi päänsärky, väsymys ja aivokalvontulehdus.
Punkkien määrä Suomessa on kasvanut viime vuosina voimakkaasti, ja niiden esiintymisalue on laajentunut pohjoisemmaksi.
Punkkeja tavataan nykyään lähes koko maassa, lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia. Runsaimmin punkkeja esiintyy rannikkoalueilla ja saaristossa, erityisesti Ahvenanmaalla, Turun saaristossa, Varsinais-Suomessa ja Länsi-Uudellamaalla.
Borrelioosin lisäksi punkit levittävät puutiaisaivotulehdusta. THL:n tietojen mukaan myös puutiaisaivotulehdustapausten (TBE) määrä on noussut viime vuosina. Suurimmat riskialueet ovat rannikkoalueet.
Borreliabakteerin siirtymiseen menee vähintään vuorokausi, mutta puutiaisaivotulehdusta aiheuttava TBE-virus saattaa tarttua minuuteissa. Puremakohtaa kannattaa tarkkailla seuraavat päivät ja hakeutua lääkäriin, jos sen ympärille kehittyy läpimitaltaan yli viiden senttimetrin punoittava alue tai tulee kuumetta, päänsärkyä tai muita oireita.
Puutiaisaivotulehdusta vastaan voi suojautua rokotteella.