Yli 21 000 yritystä pani pillit pussiin vuoden alussa
Suomessa kirjattiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä selvästi enemmän toimintansa lopettaneita yrityksiä kuin uusia yrityksiä, kertoo Tilastokeskus. Toimintansa lopetti runsaat 21 000 yritystä, kun viime vuoden vastaavalla jaksolla lopettajia oli 12 700.
Tammi-maaliskuussa toimintansa aloitti vajaat 11 000 yritystä, 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Tilastokeskuksen yliaktuaari Tommi Veistämö arvioi tiedotteessa, että lopettaneiden yritysten suureen määrään on vaikuttanut arvonlisäverokevennyksen poistuminen. Vuoden alusta alkaen pienet yritykset eivät ole enää oikeutettuja arvonlisäveron kevennykseen.
Kuuden kuukauden aikana toimintansa lopettaneita yrityksiä on kertynyt 38 500, kun tyypillisesti lopetuksia tapahtuu vuosittain 30 000.