EU:n sotilaallinen johtorakenne toimintaan
Euroopan unioni saa ensimmäistä kertaa sotilaallisen johtorakenteen, kun sotilasesikunnan pieni johtoyksikkö aloittaa pian toimintansa.
EU-maat hyväksyivät johtokyvyn perustamisen koulutusoperaatioita varten lopullisesti torstaina.
Johtokeskus sijoittuu nykyisen sotilasesikunnan sisään ja sen johtoon tulee sotilasesikunnan nykyinen päällikkö Esa Pulkkinen.
– Johtokyvyn (MPCC) perustaminen on todella tärkeä operatiivinen päätös, jolla vahvistetaan eurooppalaista puolustusta, korkea edustaja Federica Mogherini kiitteli.
Johtokeskus johtaa ja suunnittelee sotilaallisia koulutusoperaatioita, joita EU:lla on tällä hetkellä Malissa, Keski-Afrikassa ja Somaliassa.
Johtokeskuksessa on aluksi enintään 25 työntekijää, mutta se saa tukea muilta sotilasesikunnan osastoilta.