Suomalaisten tyytyväisyys hallitukseen kohentunut, ääriajattelua vierastetaan
Runsas neljäsosa (27 prosenttia) suomalaisista ajattelee Juha Sipilän hallituksen onnistuneen tehtävissään vähintään melko hyvin.
Tämä selviää keskiviikkona julkaistusta puoluebarometristä.
Tyytyväisten määrä on hieman kohentunut keväästä. Huhtikuussa vain 20 prosenttia arvioi hallituksen onnistuneen vähintään melko hyvin.
Keskimääräistä tyytyväisempiä hallitukseen ovat ikääntyneet, akateemisesti koulutetut, johtavassa asemassa olevat, ylempinä toimihenkilöinä työskentelevät ja hyvätuloiset.
Selvimmin hallituksen toimintaa kiittelevät keskustalaiset (62 %) ja kokoomuslaiset (64 %).
Perussuomalaisten enemmistö (72 %) sen sijaan suhtautuu hallitukseen kriittisesti.
Oppositio ei ole pärjännyt kansalaisten mielestä hallitusta paremmin. Vain 20 prosenttia kansalaisista pitää opposition toimintaa hyvänä.
Puolueisiin suhtaudutaan myönteisemmin kuin keväällä.
Parhaimmat prosentit saavat Vihreä liitto (45 %), keskusta (41 %) ja Sosiaalidemokraatit (39 %). Eniten arvostustaan paransi kokoomus peräti kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Nyt siihen suhtautuu myönteisesti 37 prosenttia. Vähiten myönteisiä ajatuksia herättää Perussuomalaiset (22%).
Puoluebarometristä käy ilmi myös, että suomalaiset vieroksuvat ääriajattelua.
Peräti 57 prosentilla vastaajista oli erittäian kielteinen kantaa rasisimiin ja 22 prosenttia suhtatuu siihen melko kielteisesti. Enemmistö pitää myös anarkisimia (73 %), islamismia (53 %) ja eläinaktivismia (49 %) kielteisinä käsitteinä.