VM-pomo Iltalehdelle maahanmuutosta: "On vaikea nähdä mitään muitakaan keinoja…"
Maahanmuutto näyttää aiempaa suotuisammalta keinolta ratkaista Suomen taloudellisia ongelmia, arvioi valtiovarainministeriön kansantalousosaston vetäjä, ylijohtaja Mikko Spolander Iltalehdelle.
Spolander sanoo, että mikäli Suomeen muuttaisi ulkomailta 40 000 työikäistä enemmän kuin muuttaa pois vuosittain, sillä voitaisiin pysäyttää huoltosuhteen nyt nähtävissä oleva heikkeneminen.
Spolander alleviivaa, että julkisen talouden kannalta tärkeää on työn määrä ja sen tuottavuus.
– Tilanne on se, että tällä syntyvyydellä meidän työikäinen väestömme supistuu supistumistaan. Lyhyellä aikavälillä maahanmuutto on ainut tapa pitää yllä työikäisen väestön määrää tai peräti kasvattaa sitä.
Ylijohtajan mukaan nopeimmat keinot lisätä työn määrää ovat työikäisten määrän kasvattaminen sekä heidän työllisyysasteensa nostaminen.
Lisää työntekijöitä voi saada ulkomailta.
– On vaikea nähdä mitään muitakaan keinoja, joilla työn määrän kasvu saataisi sellaiselle uralle, että julkisen talouden rahoitusepätasapainoa saataisi sen avulla kohennettua nopeasti ja riittävästi.
Spolander korostaa, että maahanmuuttajien on työllistyttävä hyvin sekä samanlaisiin tehtäviin kuin kantaväestö, jotta maahanmuutto vahvistaisi julkista taloutta.
VM-pomon mukaan viime vuosina maahan muuttaneiden osallistuminen työmarkkinoille maassaolon ensimmäisinä vuosina on ollut huomattavan korkealla tasolla moniin aiempina 2000-luvun vuosina maahan muuttaneisiin verrattuna.