Viikonloppuna ripsii vettä ja jäätävää tihkua – ensi viikolla lämpötilat plussalla
Viikonlopusta on tulossa monin paikoin sateinen. Perjantaina Suomen ylle saapuva hajanainen lumisadealue heikkenee päivän aikana ja muuttuu lauhtuvan sään myötä vedeksi, ennustaa Ilmatieteen laitos.
Lauantaina vettä ripsii maan keski- ja pohjoisosissa. Luvassa on myös mahdollisesti jäätävää tihkua etenkin idässä ja pohjoisessa.
Sunnuntaina vettä sataa Pohjanmaalta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella. Sadealueen eteläosissa sade tulee vetenä, muualla mahdollisesti myös räntänä ja lumena.
– Sään lauhtuminen ja mahdolliset jäätävät tihkut kannattaa ottaa huomioon tieliikenteessä. Sunnuntaina erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa ajokeliin vaikuttaa vedestä lumeksi muuttuva runsas sade, sanoo meteorologi Pauli Jokinen tiedotteessa.
Lauha sää jatkuu ensi viikon alussa. Lauhinta on maan lounaisosissa.
Lämpötilat vaihtelevat päivisin 1–3 plusasteen välillä ja taivas on pilvessä. Öisin lämpötila pysyy nollan tuntumassa.
Tiistaina tulee uusi sadealue, joka liikkuu maan yli itään. Idässä ja Lapissa on luvassa lunta, muualla vettä.
Loppuviikosta yölämpötilat laskevat hieman alkuviikon lauhoista öistä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta on laajalti 10–30 senttimetriä vähemmän verrattuna vuosien 1991–2020 keskiarvoon. Ainoastaan Pohjois-Lapissa lunta on tavanomaisen verran tai jopa hieman enemmän.
Etelä- ja länsirannikolla on lunta nyt noin viisi senttimetriä, maan keskiosissa 20–40 senttimetriä ja pohjoisosissa 40–80 senttimetriä.