Vierailevien Nato-joukkojen asemaa koskeva sopimus vaatii laajan enemmistön eduskunnassa
Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi perjantaina valmistuneessa lausunnossaan, että Naton Sofa-sopimuksen ja Pariisin pöytäkirjan hyväksyminen eduskunnassa vaatii kahden kolmasosan määräenemmistön annetuista äänistä.
Syynä on, että sopimukset risteävät Suomen perustuslain kanssa muun muassa tuomiovallan harjoittamisessa Suomessa ja turvallisuuden takaamisessa muiden maiden joukkojen hallinnassa olevalla alueella.
Yhdysvaltojen sotilasoikeus myös sallii kuolemanrangaistukseen tuomitsemisen, jonka kielto Suomen perustuslaissa on ehdoton.
Sopimukset määrittelevät sitä, mikä olisi Suomessa vierailevien Nato-joukkojen ja Naton esikuntien henkilöstön oikeudellinen asema esimerkiksi maahantulomuodollisuuksien, aseenkanto-oikeuden ja vahingonkorvausoikeuden näkökulmista.