Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan on jatkunut sata päivää – raakalaismainen sota eristi Venäjän ja ajoi Putinin valtakunnan yhä autoritaarisempaan suuntaan
Venäjän 24. helmikuuta aloittama suurhyökkäys Ukrainaan on jatkunut sata päivää, ja vaikka sodassa on nähty monia käänteitä ja Venäjä on muuttanut strategiaansa, ei loppua ole näköpiirissä. Alun perin myös Kiovaan ja muualle maahan kohdistunut hyökkäys on muuttunut Itä-Ukrainan Donbassin alueen sodaksi venäläisten vetäydyttyä pääkaupungin suunnalta.
Sotilasasiantuntija, everstiluutnantti evp. Juhani Pihlajamaa piti vielä ennen helmikuun hyökkäystä STT:lle antamassaan haastattelussa Venäjän hyökkäystä epätodennäköisenä. Pihlajamaan mukaan syy Venäjän operaation pitkittymiselle on sama kuin se, miksi hän ei alun perin uskonut hyökkäyksen toteutumiseen.
– Kuten silloin arvioin, niin (Venäjän) joukkoja on liian vähän, eli olettamus nopeasta operaatiosta perustui täysin vääriin arvioihin. Kun hyökkäys alkoi ilman painopistettä, se teki tilanteesta hankalan. Venäjän voima ja materiaalivarastot ovat kuitenkin niin suuret, ettei loppua näy, varsinkin kun on siirrytty oikeaoppisempaan painopistetoimintaan siellä Itä-Ukrainassa.
Siinä missä hyökkäyksen ensi viikkoina aika näytti olevan Ukrainan puolella, on konfliktin pitkittyminen viime viikkoina muuttunut Venäjän eduksi, koska erityisesti Ukrainaa tukevissa länsimaissa kärsivällisyys alkaa loppua. Pihlajamaa arvostelee Ranskan ja Saksan johtajia, joiden on koettu yrittävän neuvotella Venäjän kanssa sodan päätöksestä Ukrainan pään yli.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että aika on Venäjän puolella, koska lännessä tulee sotaväsymystä ja ruvetaan miettimään kovastikin, että miten tästä sodasta päästään loppuun. Sen pitäisi olla pelkästään Ukrainan asia, että mihin he suostuvat, on turha Saksan tai Ranskan ruveta neuvomaan Ukrainaa siitä, että mitä pitäisi tehdä.
Käänne asetelmassa tapahtui Pihlajamaan mukaan viime viikkoina Venäjän keskittäessä hyökkäystään Itä-Ukrainassa.
– Venäjä pystyy etenemään koko ajan, vaikka se onkin hirveän hidasta. Se valtaa lisää alueita, jotka ovat kyllä pinta-alaltaan pieniä, mutta Venäjä pystyy koko ajan aiheuttamaan Ukrainalle asetelman, jossa Ukrainan pitää miettiä vetäytymistä. Totta kai Ukraina kuluu koko ajan.
Venäjä on viime viikkojen aikana saanut paikallisia voittoja Itä-Ukrainassa ja on pikkuhiljaa hivuttanut ukrainalaisia puolustajia perääntymään Donbassin alueella. Itsevarmuutta saaneen Venäjän on jopa huhuttu hautovan jälleen uutta hyökkäystä Kiovaan, mutta tällaisen suunnitelman toteuttamiseen Pihlajamaa ei usko.
– Jos nyt miettii näitä joukkomääriä, niin ei siinä ole mitään järkeä tai onnistumisen edellytyksiä. En voi pitää sitä muuna kuin puheena.
Raskaat tappiot ovat verottaneet molempia osapuolia, mutta Venäjällä on vielä käyttämättä osittaisen tai täyden liikekannallepanon kortti. Sen poliittista hintaa on kuitenkin pidetty Venäjälle liian kalliina, ja toisaalta on myös kyseenalaistettu sitä, pystyykö Venäjä varustamaan reservejään.
– llman liikekannallepanoa Venäjällä on mahdollisuus jatkaa hidasta hivuttautumista ja yrittää koko Donbassin alueen valtaamista ja pitää kiinni Hersonin sekä Zaporizzjan alueista. Siltä näyttävät realistisimmat tavoitteet tämänhetkisen voimankäytön valossa, Pihlajamaa sanoo.
Lännessä sodan leviämistä yhä pelätään. Venäjän vaihtoehdot sodan eskalaatioon ovat kuitenkin vähissä, jos liikekannallepanoon ei turvauduta.
– Nykyisellä voimalla ilman uusien aseiden kuten taktisten ydinaseiden käyttöönottoa eskaloiminen voisi tapahtua ainoastaan sillä tavalla, että Valko-Venäjä oleellisesti liittyisi sotaan ja hyökkäisi vaikka Puolaan, mutta en näe siinä mitään järkeä. En usko, että (Venäjän presidentti Vladimir) Putin lähtisi iskemään Ukrainan länsirajan Nato-maihin estääkseen asekuljetuksia, se olisi sellainen provokaatio, että ei tällä hetkellä ole järkeä käyttää sellaista korttia, Pihlajamaa sanoo.
Vaikka Venäjän heikko menestys Ukrainassa tuli yllätyksenä useimmille analyytikoille länsimaissa, ei siitä tulisi Pihlajamaan mukaan vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, ettei Venäjä kykenisi laajoihin sotilasoperaatioihin.
– Jos arvioidaan sen kannalta, että Venäjän toiminta alussa perustui virhearvioon, niin arviot Venäjän sotilaallisista kyvyistä eivät välttämättä ole (lännessä) muuttuneet oleellisesti. Jos olisi toimittu oikeaoppisesti ja olisi motivoituneet joukot, niin asetettuja tavoitteita olisi saavutettu paremmin.
Pihlajamaan mukaan sotilaallista kyvykkyyttä suurempana yllätyksenä monelle ovat tulleet venäläissotilaiden häikäilemättömät sotarikokset ja venäläisarmeijan moraalittomuus.
Sata päivää sotaa on muuttanut paitsi Ukrainaa myös Venäjää. Hyökkääjävaltion suurin muutos on nähty sen kansainvälisessä eristämisessä, mutta myös sisäpoliittisesti sota on muokannut Venäjää entistä totalitaristisempaan suuntaan, kertoo Helsingin yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteistä Venäjän turvallisuuspolitiikan Mannerheim-professuuria hoitava Katri Pynnöniemi.
– Julkinen tila Venäjällä on entisestään kavennut, ja keskusteluun on tullut totalitaarisen diskurssin piirteitä, eli kielletään tiettyjen sanojen käyttö tai kuvaillaan täysin valheellisesti asioita. Sota kehystetään osaksi Venäjän kansallista tarinaa, jonka tehtävänä on selittää, mistä konfliktissa on kyse. Lisäksi hyödynnetään hyvin vahvoja ja syvällä olevia viholliskuvia, joilla demonisoidaan vastapuoli. Sitä kautta on jäädytetty se poliittinen tila, jota oli jäljellä, Pynnöniemi kertoo.
Pynnöniemi ei ota kantaa joidenkin analyytikkojen väitteeseen, että nyky-Venäjä olisi fasistinen valtio. Näin on argumentoinut esimerkiksi Yalen yliopiston historioitsija Timothy Snyder New York Timesissa.
– (Venäjässä) on sellaisia piirteitä ehdottomasti, kuten tapa, jolla nuorisoa yritetään saada omalle puolelle, mutta sanoisin ennemmin, että maassa on totalitaarisen poliittisen järjestelmän piirteitä, mikä ei ole sama asia kuin sanoa, että Venäjä on totalitaristinen valtio.
Presidentti Putinin henkilökohtainen asema maan johdossa näyttää yhä päällisin puolin vahvalta, mutta Pynnöniemen mukaan vilkkaasti liikkuvat huhut muun muassa Putinin terveydentilasta voivat kieliä siitä, että luottamus Putiniin on heikennyt.
– Huhuja voi ajatella indikaattorina siitä, ettei (Putinin asema) vaikuta niin vahvalta kuin aikaisemmin.
Pynnöniemen mukaan jo ennen sotaa koronapandemian aikana oli havaittavissa merkkejä siitä, että monet ovat väsyneet Putinin valtaan. Autoritaariset hallinnot pysyvät kuitenkin tyytymättömyydestä huolimatta usein vallassa siksi, koska ne ovat tuhonneet kaikki uskottavat vaihtoehdot itselleen.
– Se on yksi keskeisiä syitä sille, miksi autoritaariset hallinnot ovat aika kestäviä, vaikka tulee ongelmia. Vaihtoehdot (Putinille) oli tuhottu jo ennen sotaa.
Asiantuntijat eivät lähde STT:lle esittämään arveluita siitä, milloin ja mihin tilanteeseen sota loppuu.
– Se joka päättymisen tietää, saa Nobelin palkinnon. Venäjällä on rahkeita jatkaa tätä jos nyt ei rajattomasti, niin kuukausia joka tapauksessa. En näe mitään syytä sille, miksi se ei voisi jatkaa esimerkiksi vuoden loppuun saakka, Pihlajamaa kertoo.
Myöskään Pynnöniemi ei näe horisontissa selkeää päätepistettä sodalle, jos Venäjä ei sellaista halua.
– Tästä vallitsee laaja yhteisymmärrys tutkijoiden keskuudessa, että valitettavasti Venäjällä on mahdollisuudet pitkittää sotaa. Se ei tule välttämättä valloittamaan tai edes miehittämään niitä alueita, joita se on minimissään tavoitellut, mutta se pystyy ylläpitämään konfliktia. Kyllähän Venäjä edelleen saa tuloja energiamaksuista ja heillä on kuitenkin valtavat varastot aseita, Pynnöniemi sanoo.
– Yleensä sodat loppuvat rauhansopimukseen. On selvää, että Ukrainan kannalta epämääräinen tulitauko ei ole toivottava, sillä silloin uuden Venäjän hyökkäyksen vaara säilyisi, hän jatkaa.