Venäjän ortodoksinen kirkko tukee vahvasti Putinin sotatoimia – nyt koko ortodoksista maailmaa uhkaa repeytyminen kahtia
Ortodoksinen maailma on joutunut suuren murroksen eteen Ukrainan sodan myötä. Edessä voi olla jopa ortodoksisuuden jakaantuminen. Samalla muutos koskee koko kristillistä maailmaa.
Näin arvioi systemaattisen teologian yliopistotutkija Heta Hurskainen Itä-Suomen yliopistosta Suomenmaalle.
Venäjän ortodoksinen kirkko on asettunut vahvasti tukemaan Venäjän hyökkäys- ja sotatoimia Ukrainassa. Huomiota ovat herättäneet varsinkin Moskovan patriarkka Kirillin puheet, että Ukrainassa taistellaan siitä, kummalle puolelle Jumalaa ihmiskunta asettuu. Kirill on saarnannut sodan syyksi lännen arvot.
Ortodoksisessa maailmassa Kirillin puheet on tuomittu laajasti. Suomen ortodoksinen kirkko on ollut yksi selväsanaisimpia pesäeron tekijöitä patriarkan puheisiin.
Hurskaisen mukaan ortodoksiset kirkot, mutta myös muut kristilliset kirkkokunnat joutuvat nyt ihan uudella tavalla pohtimaan, miten ne ovat yhteydessä toisiinsa.
– Tähän saakka yhteydenpidolla on ollut teologinen ja opillinen pohja, mutta missä kulkevat sen rajat? Miten toimitaan silloin, kun yksi kirkko asettuu näin selkeästi hyökkäyssotaa tukevien ajatusten taakse, Hurskainen pohtii.
Patriarkka Kirillin puheet eivät ole syntyneet tyhjästä.
Hurskaisen mukaan ne ovat johdonmukaista jatkumoa sille puheelle, jota Venäjän ortodoksinen kirkko on jo kahden vuosikymmenen ajan pitänyt yllä.
Kaiken pohja on Neuvostoliiton ajassa, jolloin ortodoksinen kirkko oli enemmän tai vähemmän vainotussa asemassa. Kun Neuvostoliitto 1990-luvun alussa romahti, pyrki ortodoksinen kirkko täyttämään syntynyttä arvotyhjiötä omalla opetuksellaan. Silloin muodostui tiivis yhteistyö valtion kanssa.
Vuonna 2000 Venäjän ortodoksinen kirkko julkaisi valtiosuhdettaan määrittelevän sosiaalioppinsa. Siinä annetaan tuki järjestelmälle, jossa hallitsija saa valtansa Jumalalta ja puolustaa uskoa. Hallitsijuuteen liitetty kirkollinen aspekti asettaa Hurskaisen mukaan monarkian demokratian edelle.
Tätä ajatusta presidentti Vladimir Putin on hyödyntänyt häikäilemättä. Kirillillä ja Putinilla on tiiviit suhteet. Ortodoksisuus on nostettu yhdeksi venäläisen nationalismin polttoaineeksi.
Kirill ja Putin hellivät puheissaan myös ajatusta todellisesta venäläisyyden ja ortodoksisuuden alueesta, joka pohjautuu 900–1200-luvuilla vaikuttaneeseen Rusin valtakuntaan. Nykyinen Ukraina ja Valko-Venäjä sekä iso osa Venäjää kuuluivat Rusin valtakunnan alueisiin.
– Putinilla ja Kirillillä on siis yhteinen intressi hallita sitä aluetta, jossa sotaa nyt käydään, Hurskainen sanoo.
Kirillin saarnat menevät yksiin muutenkin Putinin oppien kanssa.
Yksi keskeinen aspekti Kirillin puheissa on isänmaallisuus. Hurskaisen mukaan Moskovan patriarkaatissa esillä ollut ajatus siitä, että suurinta rakkautta on antaa henkensä ystävänsä puolesta, viittaa suoraan isänmaahan ja Venäjään. Ja nimenomaan siihen Venäjään, jota Putin ja muut valtaapitävät tällä hetkellä hallitsevat.
Kirill ja Putin korostavat myös hyvin konservatiivisia arvoja. Perhearvoissa heteronormatiivisuus on kaiken ydin ja mies nähdään perheen päänä. Maskuliinisuuden painottaminen on voimakasta.
Länsi nähdään moraalisesti löystyneenä ja rappiollisena yksilöarvojen korostajana.
Läntisesti rappeutuneena Kirill on nähnyt myös Moskovan patriarkaatista erillisen Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon.
Hurskaisen mukaan niille puheille ei kuitenkaan ole perusteita. Moskovan patriarkaatin ja Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon opetukset ovat teologisessa mielessä melko lähellä toisiaan.
– Eron huomaa lähinnä siitä, ketä patriarkkaa jumalanpalveluksissa muistetaan, Hurskainen sanoo.
Moskovan patriarkaatin toiminta on repinyt ortodoksista maailmaa rikki jo ennen Ukrainan sotaa.
Maailmassa on Hurskaisen mukaan 14 itsenäistä ortodoksista kirkkoa, joiden asema on kiistatta tunnustettu. Moskovan patriarkaatti on niistä suurin, Konstantinopolin patriarkaatti perinteisesti arvovaltaisin. Suomen ortodoksinen kirkko kuuluu niistä jälkimmäiseen.
Ukrainassa vaikuttaa kaksi erillistä ortodoksista kirkkoa. On Moskovan patriarkaatin alaisuuteen kuuluva ortodoksinen kirkko, johon lukeutuu alle puolet Ukrainan ortodokseista. On myös itsenäinen Ukrainan ortodoksinen kirkko, johon kuuluu hieman yli puolet ukrainalaisista ortodokseista.
Konstantinopolin patriarkaatti on tunnustanut Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon vuonna 2018. Moskovan patriarkaatti ei tunnustusta ole tehnyt. Päinvastoin Moskova hermostui kaikille Ukrainan ortodoksisen kirkon tunnustaneille kirkoille ja katkaisi ehtoollisyhteytensä niihin.
Hurskaisen mukaan kirkkojen välinen yhteys on ortodoksisuuden yksi kulmakivistä. Ehtoollisyhteys on kirkkojen välisen yhteyden syvin muoto. Siksi repeämä kirkossa on syvä ja suuri.
– Vielä vuonna 2014 Kirill muisti Krimin valtaamisen yhteydesä myös Ukrainan veljiä, vaikka tuki jo silloin Venäjän toimia. Kirillin linja on sen jälkeen koventunut. Hän on käytännössä hylännyt Ukrainan ortodoksit.
Venäjän helmikuussa aloittama hyökkäyssota on ollut järkytys myös monille niille Ukrainan ortodoksisille seurakunnille, jotka kuuluvat Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Rivit ovat alkaneet rakoilla.
Huomattava osa Moskovan patriarkaatin alaisista Ukrainan ortodoksisista kirkoista on esimerkiksi lakannut mainitsemasta Kirilliä jumalanpalveluksien rukouksissa.
On myös niitä seurakuntia, jotka ovat ehdottaneet eroamista Moskovan patriarkaatin alaisuudesta.
Joitakin seurakuntia on jo siirtynyt Moskovan patriarkaatin alaisuudesta Ukrainan itsenäisen ortodoksisen kirkon alaisuuteen, mutta se kehitys on ollut verrattain vähäistä.
Hurskaisen mukaan murros on merkittävä. Moskovan alainen Ukrainan ortodoksinen kirkko voi olla repeämässä tai pirstaloitumassa.
Edessä on kuitenkin vaikeita kysymyksiä. Aiemmin vahvasti torjuttu Ukrainan itsenäinen ortodoksinen kirkko ei edelleenkään ole monille Moskovan patriarkaatin alaisuudesta tuleville vaihtoehto. Hurskaisen mukaan ei ole todennäköistä, että Ukrainan kaksi ortodoksista kirkkoa sulautuisivat yhdeksi.
– Samaan aikaan ortodoksisessa maailmassa ei haluta, että Ukrainaan syntyisi jokin uusi kirkko, joka olisi ortodoksisen maailman ulkopuolella, jota kaikki muut eivät tunnustaisi.
Lopulta kyse onkin koko ortodoksisen maailman kriisistä.
Eurooppalaiset kirkot ovat tuominneet Venäjän kirkon toimet laajasti.
Moskosvan patriarkaatin alaiset hiippakunnat Euroopassa ovat vaikean ratkaisun edessä: irtaantuminen Moskovasta voi syventää ortodoksisen maailman sisäistä juopaa, mutta kritiikittömyys kirkon johtoa ja Kirilliä kohtaan tulkitaan Venäjän puolelle asettumiseksi.
Kristilliset kirkot ovat jakautuneet historiansa aikana lukemattomia kertoja. Katolinen ja ortodoksinen kirkko lähtivät eri teille vuonna 1054. Martti Luther laittoi puolestaan 1500-luvulla katolisessa kirkossa käyntiin prosessin, jolloin protestantit lähtivät omiin suuntiinsa.
Onko nyt ortodoksisessa kirkossa meneillään murros, jolla tulee olemaan yhtä järisyttäviä vaikutuksia?
– Se mahdollisuus leijuu kaiken yllä. On hyvin mahdollista, että kristikunta kokee taas yhden ison repeämän. Sodan aikainen poliittinen ja teologinen väärinkäyttö on ajanut tilanteen siihen, Hurskainen sanoo.
