Venäjän ilmatilan sulkemisella olisi huomattavat taloudelliset vaikutukset Finnairiin
Venäjän ilmatilan mahdollisella sulkemisella olisi huomattavia taloudellisia vaikutuksia Finnairiin, lentoyhtiö kertoo tuoreessa tiedotteessa.
Finnairin toimitusjohtajan Topi Mannerin mukaan Venäjän ilmatilan kiertäminen pidentää lentoaikoja Aasiaan niin paljon, että useimpien Aasian ja Helsingin välisten rahti- ja matkustajalentojen liikennöinti ei olisi taloudellisesti kestävää eikä kilpailukykyistä.
Finnair kartoittaa nyt eri ratkaisuvaihtoehtoja siltä varalta, että tilanne pitkittyy.
– Ukrainan hätä koskettaa kaikkia eurooppalaisia, ja ymmärrämme EU:n päätöksen sulkea ilmatilansa. Toteutamme nyt varautumissuunnitelmaamme, sillä tilanne vaikuttaa voimakkaasti Finnairiin, Manner sanoo tiedotteessa.
EU:n suljettua ilmatilansa venäläiseltä lentoliikenteeltä Venäjä on vastannut sulkemalla omaa ilmatilaansa erinäisiltä eurooppalaisilta lentoyhtiöiltä. Ilmatilaan on evätty pääsy muun muassa Britanniasta, Sloveniasta, Bulgariasta, Puolasta sekä Baltian maista tulevilta lennoilta.
Finnairilta ilmatilaan pääsyä ei ole toistaiseksi evätty. Finnair on kuitenkin varotoimena perunut Venäjän yli kulkevat lentonsa viikoksi.
Finnairin lentoyhtiön henkilöstöviestinnän johtaja Satu Haataja kertoi STT:lle sunnuntaina, että Finnairin Aasian-liikenne loppuisi, jos Venäjä sulkisi ilmatilansa suomalaisilta koneilta.
Finnair lentää tällä hetkellä matkustaja- tai rahtilentoja kymmeneen Aasian kohteeseen. Kahteen kohteeseen lennetään myös Tukholmasta.