Vanhanen: Rasismi ei ole sallittua Suomessa

Ääriliikkeet

Vaikka suomalaisilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ja järjestäytyä, eivät kaikki asiat ole sallittuja eikä kaikkien oppien yllyttäminen voi olla sallittua, kansanedustaja ja keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen kirjoittaa blogissaan.

– Rasismi ei ole Suomessa sallittua. Natsismi ei ole tullut myöskään sallitummaksi, vaikka aikaa Hitlerin valta-ajasta onkin jo kulunut. Liioin väkivalta tai aineellisen tuhon aiheuttaminen ei ole sallittua. Ei myöskään terrorismiin yllyttämien tai houkuttelu. Myöskään kaikki uskonnon nimissä tehty yksilön oikeuksien polkeminen ei ole Suomessa sallittua, Vanhanen toteaa.

Kansanedustaja myöntää, että lainsäätäjien on toisinaan vaikeaa määrittää, milloin raja rikokseen ylittyy.

– Tämän vaikeuden rinnalla on muistettava kuitenkin, että lait ovat myös aina moraalisia kannanottoja – ne määrittävät sen mikä nyky-yhteiskunnassa on normimme.

Lainsäädännön muuttaminen ei Vanhasen mukaan ole helppoa, kun samaan aikaan on vaalittava sananvapautta ja oikeutta järjestäytyä.

– Lainsäädännön muuttamisesta käytävä keskustelu voi kuitenkin parhaimmillaan nousta selkeäksi yhteiskunnan laajan enemmistön moraaliseksi kannanotoksi siitä, mikä ei ole hyväksyttävää ja mikä ei kuulu suomalaiseen elämänmuotoon.

Vanhasen blogikirjoitus