Open Navbar
Close Navbar
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
Lataa Suomenmaa-sovellus: IOS / Android
  • Mediatiedot
  • Toimitus
  • Palaute ja juttuvinkki
  • Lataa uutissovellus
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Mielipiteet
  • Tapahtumat
  • Tarinat
Haku

Valtiovarainministeriö ei anna toivoa hallituksen taloustavoitteille

Mikko Isotalo / STT 28.4.2017 16:59, muokattu 28.4.2017 17:08
a– a+
Talous

Valtiovarainministeriö ei yhtynyt perjantaina muiden ennustelaitosten ja hallituksenkin maalaamaan kuvaan talouskasvun kiihtymisestä.

Ministeriön mukaan Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,2 prosenttia ja myös seuraavina vuosina kasvu jämähtää prosentin tuntumaan.

Ennuste nousi hieman, sillä joulukuussa ministeriö ennusti tälle vuodelle 0,9 prosentin kasvua.

– Varsinaisessa viime vuoden loppuun ulottuvassa kovassa tilastodatassa ei näy voimakasta nousua. Viime vuoden tarkentuneet tilastot antavat heikommat lähtökohdat tälle vuodelle kuin joulukuun ennuste, sanoo valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander.

Hänen mukaansa ennusteen nousu perustuu alkuvuoden kuukausitiedoille, luottamusindikaattoreille ja muulle ”pehmeälle datalle”.

Spolanderin mukaan parempaa kasvua ei ole tulossa, vaan nyt näkyvissä on talouden kasvuedellytyksiin nähden ripeää kasvua.

– Tämän tyyppistä nousukausi Suomessa tästä lähtien on, elleivät talouden tuotantoedellytykset ja kasvupotentiaali kohene, Spolander sanoo.

Mitä prosentin tuntumassa pyörivä talouskasvu tarkoittaa hallituksen tavoitteille?

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi alkuviikosta, että hallitusohjelman tavoitteet täyttyvät, jos Suomen talous ampaisee välittömästi kahden prosentin kasvu-uralle, joka kantaa hallituskauden loppuun asti.

Hallituksen tavoite vuodelle 2019 on 72 prosentin työllisyysaste. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan työllisyysaste nousee, mutta jää 70 prosenttiin.

Julkinen talous on vuonna 2021 selkeästi alijäämäinen, mikä tarkoittaa julkisen talouden ongelmien olevan rakenteellisia, eikä noususuhdanne yksin korjaa niitä.

finanssineuvos Marja Paavonen

Hallituksen tavoitteena on, että velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen taittuu vaalikauden loppuun mennessä.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan velkasuhde taittuu hetkellisesti hieman myöhässä vuonna 2020, mutta kääntyy jälleen nousuun ensi vuosikymmenellä.

Hallituksen toinen tavoite on lopettaa velkaantuminen vuoteen 2021 mennessä. Sipilä sanoi alkuviikosta, että tavoite lasketaan ilman suunnitelmissa olevia hävittäjä- ja taistelulaivahankintoja, joiden arvo voi olla noin 10 miljardia euroa.

– Julkinen talous on vuonna 2021 selkeästi alijäämäinen, mikä tarkoittaa julkisen talouden ongelmien olevan rakenteellisia, eikä noususuhdanne yksin korjaa niitä, finanssineuvos Marja Paavonen valtiovarainministeriöstä sanoo.

Sipilän mukaan hallitus olisi taklannut 80 prosenttia 10 miljardin kestävyysvajeesta.

Sipilä laski esimerkiksi sote-uudistuksen kustannustason nousun tuoman kolmen miljardin euron säästön ja julkisen sektorin tehtävien karsinnan miljardin säästön.

Ministeriö ei ole laskenut ennusteisiinsa sote-uudistuksen vaikutuksia, koska sen mukaan säästöt ovat niin epävarmalla pohjalla. Julkisen sektorin tehtävien karsinnasta on ministeriön mukaan tehty vasta pieni osa.

Valtiovarainministeriö on ottanut ennusteessaan huomioon kehysriihen päätösten vaikutuksia julkiseen talouteen. Mukaan on laskettu suoria rahallisia vaikutuksia, kuten leikkaukset ja lisämenot.

– Kehysriihen päätökset eivät kauhean paljon nettona julkisen talouden tai valtiontalouden rahoitusasemaa muuta, Spolander sanoo.

Spolanderin keinot kasvun kiihdyttämiseen ovat vanhat tutut: tehdä päätöksiä, jotka tehostavat työmarkkinoiden toimintaa ja auttavat tutkimus- ja tuotekehitysinvestointeja.

Lue myös

Elinkeinoministeri Lintilä: Talous elpyy edellisen katastrofivaalikauden jälkeen

”Kaikki kivet käännetään, jotta työllisyys- ja talouskäänne voimistuu”
28.4.2017 11:26

Aihetunnisteet

Talous vm

Viidesti viikossa kiinnostavimmista sisällöistä koostettu uutispaketti sähköpostiisi?

Tilaa Suomenmaan ilmainen uutiskirje.

Luetuimmat

  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Historia | Suomalainen ja venäläinen eversti yrittivät kukistaa toisensa – lepäävät tänäkin päivänä yhteisessä haudassa
Uutiset | 13.8.2026 22:15
Zelenskyi avoimena Ukrainan vaarallisesta ahdingosta: ”Minulla on muutama kuukausi aikaa”
Uutiset | 13.8.2026 21:03
Tutkijat havaitsivat: Kova kahvinjuonti yhteydessä merkittäviin muutoksiin kehossa
Uutiset | 13.8.2026 9:00
Historia | Maailmankirjat menivät aivan sekaisin – seurauksena oli kalenterihistorian pisin vuosi
Uutiset | 14.8.2026 22:30
Skoda Transportation vetäytyy uusien metrojunien tarjouskilpailusta – perustelee huolella tasapuolisesta kohtelusta
Uutiset | 14.8.2026 11:00
Maailmassa on paikka, jossa ei ole satanut miljooniin vuosiin – karu kolkka antaa esimakua Maapallon tulevaisuudesta
Uutiset | 12.8.2026 22:30
Rauhannobelisti varoittaa: Putin ei voita sotaa, mutta voi tuhota Ukrainan ydiniskulla
Uutiset | 13.8.2026 22:09
Putinin röyhkeys ajoi Saksan kovaan ratkaisuun: Agenteille rajut toimivaltuudet
Uutiset | 13.8.2026 21:55
Venäjä viittasi kintaalla Japanin protestoinnille
Uutiset | 14.8.2026 8:02
Uusi afrikkalaisen sikaruton tapaus todettu Kaakkois-Suomessa
Uutiset | 14.8.2026 17:49
Tutkijat havaitsivat: Kova kahvinjuonti yhteydessä merkittäviin muutoksiin kehossa
Uutiset | 13.8.2026 9:00
Historia | Suomalainen ja venäläinen eversti yrittivät kukistaa toisensa – lepäävät tänäkin päivänä yhteisessä haudassa
Uutiset | 13.8.2026 22:15
Maksaliitto varoittaa: Juomisen lopettamisesta tuli juuri entistä vaikeampaa
Uutiset | 10.8.2026 20:42
Maailmassa on paikka, jossa ei ole satanut miljooniin vuosiin – karu kolkka antaa esimakua Maapallon tulevaisuudesta
Uutiset | 12.8.2026 22:30
Palautitko puistosta löydetyt pullot tai pakastitko marjat ennen myyntiä? Verottaja vaatii osansa
Uutiset | 7.8.2026 21:42
Zelenskyi avoimena Ukrainan vaarallisesta ahdingosta: ”Minulla on muutama kuukausi aikaa”
Uutiset | 13.8.2026 21:03
HS: Kaikkonen puoluejohtajien ykkönen
Uutiset | 8.8.2026 13:09
1972 on ihmiskunnan historian pisin vuosi – mutta miksi?
Uutiset | 9.8.2026 21:00
Miksi Ruotsin Daniel on pelkkä prinssi, mutta Norjan Mette-Marit on kruununprinsessa?
Uutiset | 3.8.2026 21:46
USU-gallup: SDP:n Lindtmanin suosio laskussa, kakkossijalla kova nousija
Uutiset | 11.8.2026 8:35
Miksi Ruotsin Daniel on pelkkä prinssi, mutta Norjan Mette-Marit on kruununprinsessa?
Uutiset | 3.8.2026 21:46
Kysely: Suosituin lisuke uuden perunan kanssa ei ole silli
Uutiset | 16.7.2026 21:30
Tiesitkö? – Maailmassa on paikka, jossa jylisee ikuinen ukkonen
Uutiset | 20.7.2026 22:05
Tutkijat havaitsivat: Kova kahvinjuonti yhteydessä merkittäviin muutoksiin kehossa
Uutiset | 13.8.2026 9:00
Historia | Suomalainen ja venäläinen eversti yrittivät kukistaa toisensa – lepäävät tänäkin päivänä yhteisessä haudassa
Uutiset | 13.8.2026 22:15
Montako kertaa Britannia on pommittanut Suomea? – Jatkosodan isku ei ollut yksittäistapaus
Uutiset | 19.7.2026 21:00
Kurvinen vaatii selontekoa: Hallituksen on kerrottava, kuka maksaa ennallistamisen miljardilaskun
Uutiset | 23.7.2026 9:11
70 vuotta sitten | Linja-auton jarrut pettivät Konnevedellä, 15 kuoli – selviytyjä pelkäsi puristuvansa, kauhunhetket jatkuivat ennen kuin sisko virkosi
Uutiset | 26.7.2026 20:50
Milloin Suomeen tehtiin ensimmäinen ilmahyökkäys? – Isku tehtiin jo vuosia ennen Neuvostoliiton aikaa
Uutiset | 24.7.2026 22:00
Pelottava paljastus aurinkokunnan lähimenneisyydestä: Vieras tähti kulki läheltä
Uutiset | 18.7.2026 22:22

Uusimmat

Indonesiassa jo toinen maanjäristys
Uutiset | 15.8.2026 15:05
Ranskassa viininviljelijät pelkäävät metsäpalojen savun tarttuvan viiniin – ”Kuin savustettua kinkkua”
Uutiset | 15.8.2026 15:01
Kaksi linja-autoa kolaroi Helsingissä Kehä I:llä, kahdeksan loukkaantui
Uutiset | 15.8.2026 14:57
Libanonin presidentti uhkasi Israelin neuvottelujen vaikuttavan tuleviin neuvotteluihin
Uutiset | 15.8.2026 14:01
Indonesian maanjäristyksen uhriluku kasvanut noin 40:een
Uutiset | 15.8.2026 13:26
Roturisteytyksellä voidaan pyrkiä terveempiin koiriin – Kennelliiton asiantuntijan mukaan tulokset ovat lupaavia
Uutiset | 15.8.2026 12:50
Rajavartiolaitos otti kiinni luvattoman rajanylittäjän Imatralla
Uutiset | 15.8.2026 12:02
Keskustanuoret: Nuorten luottamusta poliisiin ei saa rikkoa
Uutiset | 15.8.2026 11:33
Hauras aselepo rikkoontui, Israel hyökkäsi ilmasta Etelä-Libanoniin
Uutiset | 15.8.2026 11:15
Keskustan varapuheenjohtaja jättikouluista: Tälle kehitykselle on saatava stoppi
Uutiset | 15.8.2026 10:10
Näytä lisää

Toimitus suosittelee

Hallitus nostaa alijäämän tällä kaudella selvästi isommaksi kuin etukäteen arvioitiin, huomauttaa politiikan vaikuttaja
Uutiset | 6.8.2026 16:20
Iso osa keskustaa ja kokoomusta äänestäneistä on vielä katsomossa, paljastaa Ylen mittaus – ”Eivät oikein löydä puoluetta”
Uutiset | 6.8.2026 15:57
Keskustan Siika-aho kertoo, mikä hänestä on Ylen gallupin todellinen uutinen – ”Kokoomus maksaa siitä hintaa”
Uutiset | 6.8.2026 11:56

Uutiset

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Indonesiassa jo toinen maanjäristys
Uutiset | 15.8.2026 15:05
Ranskassa viininviljelijät pelkäävät metsäpalojen savun tarttuvan viiniin – ”Kuin savustettua kinkkua”
Uutiset | 15.8.2026 15:01
Kaksi linja-autoa kolaroi Helsingissä Kehä I:llä, kahdeksan loukkaantui
Uutiset | 15.8.2026 14:57
Tutkijat havaitsivat: Kova kahvinjuonti yhteydessä merkittäviin muutoksiin kehossa
Uutiset | 13.8.2026 9:00
Historia | Suomalainen ja venäläinen eversti yrittivät kukistaa toisensa – lepäävät tänäkin päivänä yhteisessä haudassa
Uutiset | 13.8.2026 22:15
Maksaliitto varoittaa: Juomisen lopettamisesta tuli juuri entistä vaikeampaa
Uutiset | 10.8.2026 20:42

Mielipiteet

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Lukijalta: Keskusta uhkaa tippua vaalikelkasta
Mielipide | 14.8.2026 15:24
Lukijalta: Jaakko Pelimanni puoluevaltuuston johtoon
Mielipide | 13.8.2026 15:36
Lukijalta: Ryhdytään kasvatustoimiin
Mielipide | 13.8.2026 15:33
Lukijalta: Karhun kannanhoidollinen metsästys on toteutettava viipymättä
Mielipide | 13.8.2026 9:16

Keskusta

  • Uusimmat
  • Luetuimmat
Jaakko Pelimanni ehdolle keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajistoon
Uutiset | 12.8.2026 13:55
Savola vaatii hallitukselta välittömiä toimia sikaruttotilanteeseen – ”Viipymättä”
Uutiset | 3.8.2026 11:01
Garden-kohu on tarpeellinen opetus kaikille puolueille, keskustakonkari sanoo MT:ssä
Uutiset | 28.7.2026 13:18
  • Uutiset
  • Keskusta
  • Näkökulmat
  • Blogit
  • Tapahtumat

Toimitus

[email protected]
[email protected]

Hel­sin­gin toi­mi­tus
Apol­lon­ka­tu 11 A Hel­sin­ki

Toimitus

Lataa uutissovellus Lähetä juttuvinkki Lähetä palautetta Mediatiedot

Järjestöpalstan ilmoitukset Keskustan piiritoimistojen kautta.

Tietosuoja- ja rekisteriseloste


Seuraa Suomenmaata

✖

Kirjaudu sisään

Syötä tunnuksesi alla oleviin kentiin. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit rekisteröityä täällä.

Näköislehti vaatii voimassaolevan tilauksen. Tilaa Suomenmaa täällä.

Olen unohtanut salasanani
Rekisteriseloste