Väärästä numerovalinnasta kehkeytyi kypsän iän onni – ihmeellinen sattuma yhdisti Saimin ja Pentin tiet

Sade ripsii Kajaanin yllä, mutta Saimi Tikkanen, 84, saksii kukkakimppua rehevässä puutarhassaan.

– Toukokuusta syyskuuhun täällä kukkii jatkuvasti, hän hymyilee valloittavasti kuin nuoret tytöt.

Yhdeksän omenapuuta notkuu hedelmistä, karviaismarjapensaat odottavat poimijaa. Voi vain kuvitella, miten tämä pihakilpailujen valio hehkuu keskikesällä.

Vuoden vanhus, pitkäaikainen kaupungin ja seurakunnan päättäjä, opettaja, nuoriso-ohjaaja, kirjoittaja, lausuntataiteilija.

Tikkasen meriittilista on pitkä.

Hän on myös ahkera netin ja sosiaalisen median käyttäjä, joka on kannustanut julkisuudessa ikätovereitaan heittäytymään sähköisen tiedon valtatielle.

Ei ihme, että Kajaanin Nuorakauppakamari nosti Tikkasen 50 aktiivisimman kaupunkilaisen joukkoon.

Tehokkuus on kodinperintöä. Mari-äiti jäi yhdeksän lapsen yksinhuoltajaksi Saimin ollessa 8-vuotias. Hän teroitti lapsilleen, ettei pidä jäädä paikoilleen.

Äidin ohje oli: tartu työhön, se opettaa sinua.

– Niin on opettanut. En ymmärrä, miksi nykyään lapsi ei saisi jo pienenä oppia työntekoon, Tikkanen ihmettelee.

En ymmärrä, miksi nykyään lapsi ei saisi jo pienenä oppia työntekoon.

Saimi Tikkanen

Itse hän on ehtinyt tehdä monenlaista elämänsä varrella. Ensin olivat yhteiset maatilan työt, joihin ohjattiin heti, kun jalat vähän kantoivat. Opettajanuransa Tikkanen aloitti 16-vuotiaana opettajapulan aikoihin.

Vuosia hän kulki Koulun Kerhokeskuksen ”matkasaarnaajana” esittelemässä materiaaleja ja innostamassa opettajia virittämään kerhotoimintaa kaikkialle Suomeen.

Sille työlle tuli päätepiste, kun kerhokeskuksen kansliaan alkoi varsin tiuhaan olla asiaa eräällä kajaanilaisella lehtorilla.

– Mietin, että mitä tuo köykkynokka täällä jatkuvasti pyörii, Tikkanen heläyttää.

Syy selvisi, kun herra Tikkanen otti ja kosi.

– Tuosta noin vaan, ilman mitään lepertelyjä. Ajattelin, että tämä ei kysy toista kertaa, ja vastasin myöntävästi.

Saimi jätti uransa ja muutti Helsingistä Kajaaniin. Perheeseen syntyi kolme lasta.

Oppiensa mukaisesti hän perusti nuorille Näpertäjät-kerhon. Siellä hän sai jatkaa kutsumustaan.

– Koulujen kerhot olivat yksi vaikuttavimmista nuorisotyön muodoista. Se oli opettajilta iso ponnistus, Tikkanen innostuu vieläkin.

– Samanlaista aktiivisuutta tarvittaisiin myös nykyään.

Politiikkaan Tikkasta tivattiin mukaan pian hänen muutettuaan Kajaaniin, naisia kun ei ollut päättäjien joukossa nimeksikään.

Tikkanen meni heittämällä läpi kuntavaaleissa keskustan listalta, vaikkei itse uskonut mahdollisuuksiinsa. Seurasi vuosikymmenten ura kuntapolitiikassa.

Nyt Tikkanen on jättänyt politiikan, mutta ottaa edelleen kantaa ja kirjoittelee yleisönosastolle mieltään painavista tai ilahduttavista asioista.

Tikkasen kynä on terävä ja kieli soljuvaa. Teksteistä hän on koonnut omakustannekirjan.

Kynään saavat tarttumaan erityisesti nuorten ja ikäihmisten asiat tai vaikkapa ruokahävikki.

– On hirveää tuhlausta heittää ruokaa roskiin samalla, kun maailmalla nähdään nälkää. Ei pitäisi tuijottaa parasta ennen päiväystä, vaan haistaa ja maistaa.

Vanhustenhoidosta Tikkasella on paljon sanottavaa:

– Jos vanhusten halutaan asuvan kotona, heille pitää järjestää riittävästi hoitajia. On häpeä jättää heitteille sukupolvi, joka on sodan ja puutteen keskellä vienyt Suomea eteenpäin.

Jos vanhusten halutaan asuvan kotona, heille pitää järjestää riittävästi hoitajia.

Saimi Tikkanen

Tikkasen yksityiselämässäkin on vuosikymmenten varrella tapahtunut enemmän kuin monen muun.

Eräs erikoinen käänne tapahtui kolmisen vuotta sitten.

Kiiminkiläinen Pentti Niemelä, hänkin Tikkasen tavoin kahdesti leskeytynyt, tavoitteli kotipaikan terveydenhoitajaa, mutta tuli soittaneeksi Tikkaselle.

Ääni luurissa miellytti leskirouvaa siinä määrin, että hän jatkoi keskustelua ja odotteli myöhemmin mukavan äänen palaavan langoille.

– Pyysin lapsiakin pitämään peukkuja, että mies soittaisi.

Ja soittihan se. Pian jo tavattiin ja mentiin vihille. Tikkasen hellästi Vikasoitoksi kutsuma Niemelä siirsi elämänsä Kainuuseen.

Kypsän iän onnen tasapainoisuus ei jää sivustaseuraajalle epäselväksi. Kumppani on lahja, ei itsestäänselvyys.

Niemelän katse on lämmin, kun hän pyytää Tikkasta lausumaan lempirunonsa Kaarisillan.

Tulkinta huokuu raskaistakin kokemuksista kumpuavaa syvyyttä, joka ei jätä kylmäksi.

Missä on Tikkasen toimeliaisuuden alkulähde? Miten hän on jaksanut uurastaa niin monella saralla?

– Ainoa virtalähde on yläkerran Isä. Olen saanut valtavan paljon, hän sanoo.

Siihen ei ole mitään lisäämistä.

Pihalla notkuvat omenapuut, yhdeksälle lapsenlapselle nimetyt. Toivosta ja tulevaisuuden uskosta nekin kertovat.

Juttu on alun perin ilmestynyt Suomenmaan aikakauslehdessä 9.9. Lehden voi tilata täältä .