Uutissuomalainen: Kriisikuntia yritetään kannustaa liitoksiin uudella porkkanarahalla

Politiikka

Kriisikuntia houkutellaan liitoksiin uudella porkkanarahalla, kertoo Uutissuomalainen. Asian mahdollistava kuntarakennelain muutoksen luonnos on ollut lausuntokierroksella, ja lain on tarkoitus tulla voimaan ensi keväänä.

Uuden lain taustalla on se, ettei tämänhetkinen lainsäädäntö mahdollista avustuksen saamista vuoden 2017 jälkeen tapahtuviin liitoksiin.

Uusi yhdistymisavustus olisi harkinnanvarainen, ja kunta voisi saada sitä ainoastaan, jos liitoksessa on mukana taloudellisissa vaikeuksissa oleva kunta, joka täyttää kriisikuntakriteereitä.

Vuoden 2020 talousarvioon aiotaan varata liitoksia varten 10 miljoonaa euroa.

Kuntaliitto on lausunnossaan sitä mieltä, että avustuksia ei tulisi kytkeä kuntien valtionosuusjärjestelmään.

Se katsoo myös, että lakimuutos ei ole riittävä, vaan myös vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja muita kuin taloudellisiin vaikeuksiin liittyviä kuntaliitoksia pitäisi edistää yhdistymisavustuksilla.

Into kuntaliitoksiin on lopahtanut Suomessa viime vuosina. Ensi ja tänä vuonna ei toteudu yhtäkään kuntaliitosta. Edelliset kuntaliitokset tapahtuivat 2017, kun Luvia yhdistyi Eurajokeen ja Juankoski Kuopioon.

Karjalainen: Kriisikuntia houkutellaan liitoksiin uudella porkkanarahalla