Uuden vaalitietojärjestelmän konesali säilyy Suomessa – Toimittajaksi kanadalainen CGI
Uuden vaalitietojärjestelmän konesali pidetään oikeusministeriön linjauksen pohjalta Suomessa. Järjestelmän kehittäminen jatkuu Valtorin konesalissa, jonka toimittajaksi on kilpailutuksessa valittu kanadalainen tietotekniikka-alan yhtiö CGI, oikeusministeriö kertoo tiedotteessa.
Suomen vaalitietojärjestelmä päätettiin maaliskuussa jättää siirtämättä yhdysvaltalaisen Amazonin pilvipalveluihin. Asia otettiin uudelleen harkintaan kansainvälisen poliittisen tilanteen muututtua.
Ensi kevään eduskuntavaalit toteutetaan nykyisellä vaalitietojärjestelmällä, joka perustuu perinteisiin Suomessa sijaitseviin konesaleihin.
Vaalitietojärjestelmän uudistamishanke aloitettiin muutama vuosi sitten. Uusi vaalitietojärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön tulevien eduskuntavaalien jälkeen.
Vaalitietojärjestelmästä löytyvät tiedot äänestyspaikoista, ehdokkaista ja äänioikeutetuista. Myös vaalien tuloslaskenta ja tuloksen julkaisu tehdään järjestelmän avulla.