"Uskon, että ala selviää" – Poronhoitajaksi opiskeleva 16-vuotias luottaa tulevaisuuteen, vaikka nuoret lähtevät maalta
Lumi narskuu askelten alla, kun 16-vuotias Elmeri Harju heittelee suopunkia lumihangessa törröttäviä poronsarvia kohti.
Inarin Toivoniemessä on rapsakka pakkanen ja lunta yli metrin. Harjun normaalia koulupäivää ne eivät kuitenkaan häiritse.
Hän opiskelee ensimmäistä vuottaan poronhoitajaksi Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Koulu kestää kolme vuotta.
Moni sanoisi jo koulun sijaintia eksoottiseksi: se sijaitsee metsän keskellä parinkymmenen kilometrin päässä Inarin keskustasta.
– Vähän kaukanahan tämä on, mutta toisaalta voin tehdä monia kouluhommia myös kotona, Harju naurahtaa.
– Olen kyllä tykännyt olla täällä. Kun tiedän, että tästä on hyötyä, vaikuttaa se paljon siihen, että haluan täällä myös tosissani käydä.
Savukoskella asuvalla Harjulla on ollut oma poromerkki pikkupojasta lähtien. Käytännössä se tarkoittaa, että hänellä on ollut aina myös omia poroja.
Viime vuosina hän on alkanut tienata niistä myös rahaa.
Paliskuntain yhdistyksen nettisivujen mukaan Suomessa on noin 900 alle 25-vuotiasta poronomistajaa.
Harju asuu arkisin asuntolassa, joka sijaitsee kilometrin päässä koulusta. Viikonloput hän viettää aina kotonaan Savukoskella.
– Siellä ovat porot. Pitää käydä katsomassa, ettei niillä ole mitään hätää, hän virnistää.
Poronhoitajaksi opiskeleminen oli Harjulle täysin selvä valinta jo yläasteella. Muita vaihtoehtoja hän ei edes harkinnut. Hän aikoo nimittäin jatkaa aikanaan vanhempiensa omistamaa porotilaa.
– Tänne oli tultava kouluun, jotta voin saada aloitustuen tilan pitoon. Valtio vaatii ammattipätevyyden, Harju selittää.
Harjun vanhemmilla on myös lypsykarjaa. Niiden hoitaminen ei 16-vuotiasta kuitenkaan kiinnosta, mutta asiaan on jo ratkaisu valmiina.
– Lehmät ovat enemmän velipojan hommia. Hän ottaa lypsykarjan, minä porot. Niin olemme ajatelleet.

Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa opiskelee poronhoitopuolella yhteensä noin 50 opiskelijaa.
Luku pitää sisällään sekä peruskoulusta tulevia että ammatillista lisä- tai täydennyskoulutusta hakevia ihmisiä, kertoo opettaja Outi Jääskö.
Kouluun on hänen mukaansa enemmän hakijoita kuin heitä voidaan ottaa sisään. Saamelaisalueen koulutuskeskus on Jääskön mukaan ainoa ammatillinen oppilaitos Suomessa, jossa voi suorittaa porotalouden ammatillisia tutkintoja tai tutkinnon osia.
Koulutusta ohjaa oma laki, laki Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta, joka velvoittaa tarjoamaan alkuperäiskansan kulttuuria ja elinkeinoa ylläpitäviin ammatteihin koulutusta.
– On erittäin positiivista, että nuoret ovat kiinnostuneita jatkamaan poroelinkeinoa ja haluavat kouluttautua sen pariin, Jääskö summaa.
Poromiehen työ on Harjun mukaan jotain paljon isompaa kuin pelkkä ammatti tai harrastus. Se elämäntapa, jota ilman on vaikea olla.
Työtä määrittää poron luontainen rytmi. Keväällä porot vasovat, alkukesästä ne merkataan. Syksyllä on poronerotus, ja lumien tullessa porot alkavat kerääntyä tiettyihin paikkoihin ruokintaa varten.
– Tykkään poromiehen hommasta. Siinä saa olla paljon luonnossa ja päättää itse, mitä tekee.
Harjun mukaan luonnontuntemus on alalla erittäin tärkeää. Oleellista ovat myös muilta poromiehiltä ja edeltäviltä sukupolvilta saadut neuvot ja vihjeet.
Mitä ikänsä porojen parissa toiminut nuori voi sitten oppia koulusta?
– Onhan sitä paljon sellaista, mitä en vielä tiedä. Täällä me opiskellaan luonnontietoa, kelkankorjausta, suunnistusta kompassin avulla, lihanleikkuuta, poronlihan jatkojalostusta.
– Kotona olen oppinut paljon käytäntöä, täällä tulee enemmän teoriaa. Koulusta on ollut paljon hyötyä.

Lapin kuntia vaivaa yksi iso ongelma: muuttotappiot. Suurin osa Harjun ikätovereista muuttaa peruskoulun ja lukion jälkeen muualle.
Harju ei kuitenkaan toisaalle kaipaa. Hän uskoo, että poromiehen työllä ja pienillä maaseutukunnilla on vielä tulevaisuutta.
Huolta nostattaa ilmastonmuutos. Outi Jääskön mukaan se puhuttaa todella paljon paitsi pitkään alalla olleita, niin myös porotalouden pariin opiskelevia.
Harjun mukaan ilmastonmuutos uhkaa pahimmillaan koko elinkeinoa.
– Eniten se vaikeuttaa porojen ruokailua. Uskon silti, että ala selviää. Jotakin keinoja täytyy keksiä.
– Ja jos tämä homma ei kannata yksistään, sitten pitää keksiä jotain muuta lisäksi. Lapissa aion pysyä jatkossakin.
Juttu on julkaistu maaliskuun Suomenmaassa. Lehden voit tilata täältä .