USA:n ja Venäjän ulkoministerit jättävät Etyj-kokouksen väliin
Suomen puheenjohtajuusvuosi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä Etyjissä huipentuu ulkoministerikokoukseen Wienissä torstaina ja perjantaina.
Venäjän ja Yhdysvaltain ulkoministerit Sergei Lavrov ja Marco Rubio eivät aio osallistua ulkoministeri Elina Valtosen (kok.) emännöimään kokoukseen. Diplomaattilähteistä kerrotaan STT:lle, että kokoukseen on saapumassa reilut 40 ulkoministeriä Etyjin kaikkiaan 57 jäsenmaasta.
Lähteiden mukaan myös useita vuosia jatkunut kiista järjestön budjetista on yhä ratkaisematta. Etyjillä ole ollut hyväksyttyä budjettia sitten vuoden 2021.
Suomi haki puheenjohtajuutta vuodelle 2025 ajatuksena juhlistaa Helsingissä pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokousta Etykiä. Helsingin loppuasiakirja toimii Etyjin työn perustana.
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainassa romutti haaveet korkean tason juhlakokouksen pitämisestä Suomessa. Myös joulukuun ulkoministerikokous päätettiin siirtää Etyjin päämajaan Wieniin.
Virallinen perustelu on halu vähentää lentomatkustamista ympäristösyistä. Suomen on kuitenkin arveltu halunneen varmistaa jo ennakolta, ettei Lavrovin saapuminen maahan tule ajankohtaiseksi.
Ulkoministeri Valtonen linjasi ennen puheenjohtajuuden alkua, ettei Etyjin synnyttäneistä periaatteista tingitä ja että Ukrainan tukeminen pysyy asialistan kärjessä myös Suomen vahtivuorolla.
Hänen mukaansa Venäjä on rikkonut Etyjin periaatteita vastaan, Lavrovin mukaan länsimaat taas ovat ottaneet järjestön välineeksi toiminnassaan Venäjää vastaan.
Riitelystä huolimatta Venäjä ei ole osoittanut halua erota Etyjistä, eikä jäsenmaan erottamien muiden toimesta ole mahdollista.