Ulosmarssi Helsinki-Vantaalla voi aiheuttaa viiveitä lähtöselvityksessä – Pontimena Finnairin yksipuolinen ilmoitus
Helsinki-Vantaan lentokentällä on alkanut ulosmarssi, joka vaikuttaa matkatavaroiden käsittelyyn. Asiasta kertoo tiedotteessaan Finavia.
Ilmailualan Unionin IAU:n puheenjohtaja Juhani Haapasaari sanoo, että kyse ei ole IAU:n lakosta, mutta mukana on sen jäseniä.
Haapasaari ei usko, että työpaikalta nyt lähteneet työntekijät palaavat töihin enää tiistai-iltana.
– Uskon, että työntekijät palaavat viimeistään aamulla työvuoroon, sanoo Haapasaari STT:lle.
Pontimena on Haapasaaren mukaan lentoyhtiö Finnairin yksipuolinen ilmoitus siitä, että alennettujen lippujen myynti huolintapalvelujen työntekijöille lopetetaan.
– Tähän asti on saanut ostaa alennuslippuja ja aiemmin saanut myös ilmaisia lippuja.
Haapasaari ei tiedä, kuinka monta työntekijää työpaikalta on poistunut.
Mukana on Finnairin maahuolintaa tekevien yhtiöiden työntekijöitä. Haapasaaren mukaan moni työntekijöistä on ollut aikanaan Finnairin palkkalistoilla, mutta sittemmin tehtävät on ulkoistettu.
Finavian mukaan matkatavaroiden luovutusajat voivat pidentyä ja lähtöselvityksessä voi olla viiveitä.
– Matkustajat, joilla on mukana vain käsimatkatavaroita ja ennakkoon tehty lähtöselvitys, voivat siirtyä suoraan turvatarkastukseen, ohjeistaa Finavia.
Matkatavaroista vastaavat lentoyhtiöt. Matkustajia pyydetään olemaan matkatavaroista yhteydessä omaan lentoyhtiöönsä.
Ulosmarssi alkoi kolmelta iltapäivällä. Finavia sanoo, ettei sillä ole tietoa ulosmarssin kestosta.