Uhkaus: Käännymme kiinalaisten puoleen
Grönlannin mineraaliesiintymistä vastaava ministeri varoittaa, että Tanskalle kuuluva itsehallintoalue ja maailman suurin saari kääntyy Kiinan puoleen, jos amerikkalaiset ja eurooppalaiset yhtiöt eivät pidä kiirettä uusien investointien kanssa.
– Me haluamme kehittää liiketoimintaamme ja monipuolistaa sitä, ja se edellyttää investointeja ulkopuolelta, Naaja Nathanielsen sanoo The Financial Times -lehdelle.
Nathanielsen alleviivaa, että grönlantilaiset haluaisivat ensisijaisesti tehdä yhteistyötä eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten kanssa.
– Mutta jos he eivät ilmesty paikalle, luulen, että meidän pitää katsoa muualle.
FT:n mukaan ministerin kommentit heijastelevat Grönlannin pyrkimyksiä kasvattaa kaivos- ja turismisektoriaan. Amerikkalaisen United Airlinesin on tarkoitus aloittaa lennot New Yorkista Grönlannin pääkaupunkiin Nuukiin ensi kuussa.
Grönlannissa on mineraaleja, öljyä ja maakaasua, mutta monet esiintymät on vaikeasti saavutettavissa paikoissa.
Grönlanti sijaitsee strategisesti hyvin tärkeällä alueella. Ilmastonmuutoksen edetessä ja pohjoisen napa-alueen sulaessa arktisesta alueesta on tullut yksi suurvaltapoliittisen kilpailun keskuspaikoista.
Saari on kuitenkin ollut viime kuukausina tapetilla etenkin siksi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut ottaa Grönlannin Yhdysvaltain hallintaan vaikka aseellisesti.
– Me eräällä tapaa toivoimme, että Trumpin hallinto olisi halukkaampi käymään dialogia Grönlannin kanssa mineraalisektorin kehittämisestä. Me saimme hieman enemmän kuin pyysimme, sillä me emme halua olla amerikkalaisia, ministeri Nathanielsen sanoo.