Tykkääminen onkin oikeistolaista – näin poliitikot suunnittelisivat somen
Oikeistolainen aatemaailma hyväksyy kilpailullisen logiikan sosiaalisessa mediassa. Tässä aatteessa parhaat ajatukset nousevat esille tykkäämällä. Vasemmistolaisessa aatemaailmassa sen sijaan karsastetaan ideoiden välistä kilpailua, ilmenee tutkimuksesta.
Tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, miten poliittiset ideologiat voivat vaikuttaa informaatioteknologian suunnittelussa ja mitkä ovat ideologisesti hyväksyttäviä sosiaalisen median toiminnallisuuksia ja ominaisuuksia.
Tutkimuksessa luotiin ryhmiä suomalaisista poliitikoista ja muusta poliittisesta eliitistä, jotka suunnittelivat sosiaalisen median palveluita yhdessä. Osa ryhmistä oli oikeistolaisesti suuntautuneita, osa vasemmistolaisesti suuntautuneita ja osa sekaryhmiä.
Ryhmien suunnitelmissa ja niiden perusteluissa oli eroja. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa asioiden tykkääminen tuo kilpailua sosiaalisen median keskusteluun ja se jakaa mielipiteitä.
– Sosiaalisen median palveluiden suunnittelu heijastelee perinteisiä vasemmiston ja oikeiston välisiä kysymyksiä. Esimerkiksi oikeisto arvostaa yleisesti kilpailuun perustuvaa logiikkaa ja uskoo, että siten tulevat parhaimmat ideat; vasemmistossa epäillään tätä ja he päätyivät välttämään tykkäämistä, tutkija Matti Nelimarkka Helsingin yliopistosta sanoo tiedotteessa.
Vasemmistolaisessa aatemaailmassa arvostettiin henkilöiden someprofiilien monimuotoisuutta ja haluttiin tarjota ihmisille mahdollisuuksia rikkaisiin ja monipuolisiin profiileihin.
Vasemmistoryhmissä someprofiilit olivatkin laajempia, niissä oli mahdollista kertoa muun muassa poliittisista mielenkiinnoista. Oikeistoryhmässä profiilit olivat kevyempiä, niistä löytyivät lähinnä kuva ja nimi.
– Tulkintamme mukaan vasemmistopuolueet ovat historiallisesti luottaneet aina enemmän joukkovoimaan ja siksi laaja profiilityö, identiteettipolitiikan esille tuominen, voi olla heille tärkeää, Nelimarkka kertoo.