Tutkimus: Äidin vähäinenkin tupakointi ennen raskautta voi aiheuttaa vauvalle terveysongelmia
Yksikin päivittäinen tupakka raskauden aikana aiheuttaa lapselle terveysriskejä, mutta myös raskautta edeltävä tupakointi vaarantaa lapsen terveyden, tuore tutkimus osoittaa.
Siitä kertoo uutispalvelu Duodecim.
Riskejä tulee myös silloin, kun äiti tupakointi vain ensimmäisen, toisen tai viimeisen raskauskolmanneksen aikana.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 12 miljoonaa äitiä ja lasta vuosina 2016–2019. Äideistä 6–9 prosenttia oli tupakoinut ennen raskautta tai jossain vaiheessa raskauden aikana.
Jos äiti oli tupakoinut ennen raskautta tai sen aikana, hänen lapsensa tarvitsi apua hengittämiseen tai joutui teho-osastolle 20–30 prosenttia todennäköisemmin kuin savuttomien vastasyntyneet. Lisäksi sepsisepäilyt, kouristelu ja neurologiset ongelmat olivat yleisempiä.
Vähäisen tupakoinnin riskit olivat pienempiä kuin runsaamman tupakoinnin, mutta jo 1–2 savuketta päivittäin ennen raskautta polttaneiden lapsilla oli 16 prosenttia todennäköisemmin terveysongelmia ja he tarvitsivat tehohoitoa 13 prosenttia todennäköisemmin kuin savuttomien äitien lapset.
Suomalaisäideistä noin kahdeksan prosenttia tupakoi alkuraskauden aikana, mutta heistä yli puolet lopettaa raskauden ensimmäisen kolmanneksen kuluessa, lääkäriseuran uutispalvelu kertoo.