Toimittajajärjestö: Toimittajiin on kohdistunut sotarikoksia Gazassa – Toivoo ICC:ltä tutkintaa
Tiedonvälityksen vapautta puolustava Toimittajat ilman rajoja (RSF) kertoi keskiviikkona tehneensä Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) valituksen toimittajien kuolemista Israelin ja Hamasin välisessä sodassa.
Järjestön mukaan valitus koskee sotarikoksia, jotka ovat kohdistuneet palestiinalaisiin toimittajiin Gazassa sekä israelilaiseen toimittajaan.
Kyse on kahdeksasta palestiinalaistoimittajasta, jotka Israel surmasi iskuillaan siviilialueille Gazassa, sekä Hamasin hyökkäyksessään surmaamasta israelilaistoimittajasta. Lisäksi valituksessa mainitaan kymmenien medioiden tilojen täysi tai osittainen tuhoaminen Gazassa.
RSF katsoo, että palestiinalaistoimittajien kärsimät iskut ovat kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaisia summittaisia hyökkäyksiä ja siten sotarikoksia.
Israelilaistoimittajan kuolemaa RSF pitää Geneven sopimuksella suojellun henkilön tarkoituksellisena surmana ja niin ikään siten sotarikoksena.
YK:n turvallisuusneuvosto ja sopimusvaltiot voivat pyytää syyttäjää tutkimaan rikosta, mutta syyttäjä voi myös itse aloittaa tutkinnan saamiensa tietojen perusteella. RSF toivoo, että syyttäjä hyväksyy järjestön valituksen ja päättää tutkia tapahtumat.
RSF sanoi pyytäneensä syyttäjää tutkimaan kaikkien lokakuun 7. päivän jälkeen kuolleiden toimittajien tapaukset. Järjestön mukaan heitä on yli 30.