Timo Soinilta Uudessa Suomessa tarkat koordinaatit kraatterin kokoiselle aukolle: “Jos ei kilpailua, kepu pysyy pystyssä ja persut porskuttaa“

Politiikka

Ex-ulkoministeri ja puoluejohtaja Timo Soinin mielestä kristillisdemokraattien ja kansalaispuolueen yhteistyö ensi kevään kuntavaaleissa on hyvä veto.

– Tuohan on järkevä ja hyvä kuvio, minkä kansalaispuolue ja kristilliset ovat kehittäneet. En rupea tässä nyt vanhojen puolueiden tehtävää tekemään, mutta perussuomalaisethan pääsee tällä hetkellä hirvittävän helpolla, koska muut ovat niin huonoja. Ei tarvitse kuin pitää rännin alla ämpäriä, kun kolisee, Soini sanoo Uuden Suomen haastattelussa.

Soini itse ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä kuntavaaliehdokkuudestaan, vaikka pyyntöjä on kuulemma sadellut monesta leiristä.

Hän ei myöskään kiistä, etteikö voisi tulevaisuudessa kehitellä kokonaan uutta puoluetta.

Soini on toistuvasti kuvaillut, että Suomen poliittisella kartalla on ”kraatterin kokoinen aukko”.

Uuden Suomen haastattelussa konkaripoliitikko antaa aukolle tarkat koordinaatit.

– Se on siinä, missä on keskusta, perussuomalaisten se osa, jolla on vennamolainen tausta, sitten nämä kristilliset, kansalaispuolueet, missä on sellaista keijokorhosmaista ja paavoväyrysmäistä ajattelua maakunnista ja maaseudusta. Kyllä siellä 15 prosentin aukko on, ja jos ei sinne kilpailua tule, silloin kepu pysyy pystyssä ja persut porskuttaa.