Tietosuojavaltuutettu selvittää Helsingin yliopiston tiedonsiirtoa kiinalaiselle geeniteknologiayritykselle
Tietosuojavaltuutettu selvittää, onko Helsingin yliopisto suojannut ihmisperäisten tutkimusnäytteiden henkilötiedot tietosuojalainsäädännön vaatimusten mukaan, kun se on lähettänyt niitä Kiinaan. Yliopisto on siirtänyt tietoja kiinalaiselle geeniteknologiayritykselle analyysiä varten.
– Tietojen siirtäminen on turvallista, jos tarvittavat suojatoimet ovat paikallaan. Muuten vaarana on, että henkilötietoja voidaan käyttää muuhun kuin mihin ne on tarkoitettu. Esimerkiksi valtiolla voi olla pääsy tietoihin, tietosuojavaltuutettu Anu Talus sanoo tiedotteessa.
Taluksen mukaan tiedonsiirrot Kiinaan ovat EU-maissa selvityksen alla. Euroopan komissio ei ole vielä selvittänyt, onko Kiinan tietosuojan taso riittävä, jotta tietoja voidaan siirtää maahan suoraan.
Viime viikolla Yle kertoi, että kiinalaisyritys BGI Groupin yhteydet Kiinan valtioon ja armeijaan ovat herättäneet huolta länsimaissa. Yhdysvalloissa se on luokiteltu sotilasyhtiöksi ja sen tytäryhtiö on nimetty kansallista turvallisuutta vaarantavien toimijoiden listalle.
Ylen mukaan Helsingin yliopisto on ostanut yhtiöltä palveluita yli kahdella miljoonalla eurolla. Yliopisto on lähettänyt yhtiölle muun muassa dna-näytteitä ja maksanut niiden lukemisesta ja analysoinnista.