Eduskunnan uusi verkosto perehdyttää kansanedustajia kuluttajien oikeuksien parantamiseen

Eduskunta

Eduskuntaan on perustettu kuluttajaverkosto. Sen tarkoituksena on perehdyttää kansanedustajia kuluttajapoliittisiin kysymyksiin ja tukea työtä kuluttajien oikeuksien ja aseman parantamiseksi ja huomioimiseksi lainsäädäntötyössä. Verkosto kokoaa parlamentaarisesti yhteen edustajia ja muita toimijoita.

Verkoston puheenjohtajana aloittaa kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) ja varapuheenjohtajana kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.).

– Tavallisten ihmisten asemaa kuluttajina ja palvelujen käyttäjinä on huomioitava nykyistä paremmin. Erityisesti ylivelkaantuminen on suuri ongelma ja tarvitsemme paljon työtä vaikeuksien ennaltaehkäisyyn ja niiden keskellä kamppailevien auttamiseksi, Mäkinen sanoo tiedotteessa.

Verkosto tekee tiivistä yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa ja kentän toimijoita kuullen.

– Hienoa, että pääsemme työssämme hyödyntämään laajasti myös tärkeiden sidosryhmien asiantuntemusta. Pidän sitä tärkeänä osana työtämme, Ovaska toteaa.