Tessut, Mustit ja Murret ovat jääneet – Tällaisia olivat viime vuoden suosituimmat koirien nimet
Aivan kuten ihmisten nimilläkin, myös koirien nimillä on omat trendinsä. Se selviää Kennelliiton julkaisemista vuoden 2024 suosituimpien koiran kutsumanimien listauksesta.
Kennelliitto kertoo tiedotteessaan, että sen Omakoira-mobiilisovellukseen on tallennettu kaikkiaan yli 70 000 koiran kutsumanimi.
Vuonna 2024 syntyneiden koirien suosituimmat kutsumanimet olivat Luna, Kerttu ja Sulo.
Kymmenen suositumman koiran kutsumanimen joukkoon sijoittuivat vuonna 2024 myös Hertta, Hilla, Elli, Nala, Hilma, Bruno ja Frida.
Vuoden 2024 suosituimmista nimistä ainakin Sulo ja Hilla löytyvät myös vuoden 2023 kärkikolmikosta. Vuonna 2023 suosituimmat koiran kutsumanimet olivat Hilla, Manu ja Sulo.
Kennelliiton mukaan suosituissa koirien kutsumanimissä on aina ollut trendejä, jotka ovat vaihdelleet eri aikakausina.
Viimeisten vuosikymmenten aikana esimerkiksi erilaiset tv-sarjat, artistit ja muut populaarikulttuurin ilmiöt ovat vaikuttaneet vahvasti myös koirien nimeämiseen. Nykyisin koirille annetaan yhä useammin myös ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Monet perinteiset koirien nimet ovat Kennelliiton mukaan kuitenkin yhä pitäneet pintansa.
Useimmilla Kennelliiton rotukoirarekisteriin ilmoitetuilla koirilla on pidempi nimi, jossa on mukana sekä kasvattajan kennelnimi että koiran yksilöivä nimi, joka voi olla sama kuin koiran kutsumanimi.