Tämän hakusanan suosio räjähti pilviin asuntomarkkinoilla – "Ei joka notkossa"
Siirtolapuutarhat ovat nousseet Suomessa asumisen suurimmaksi buumiksi, kertoo asuntomyyntipalvelu Oikotie tiedotteessaan.
Siirtolapuutarha on yhtiön sivuilla tehtyjen asuntohakujen yleisin hakusana tänä vuonna. Ilmiö näkyy sekä valtakunnallisesti että suurimmissa kasvukeskuksissa Helsingissä ja Tampereella.
Muissakin suurissa kaupungeissa siirtolapuutarha-hakusanan suosio on suurta.
Oikotien mukaan siirtolapuutarhojen suosio on ollut yksi kiinteistökaupan ilmiöistä jo muutaman vuoden ajan, mutta tänä vuonna buumi on roihahtanut ”vielä kuumemmaksi”.
– Nyt siirtolapuutarhoja haetaan kaikesta asumisesta eniten. Se on hyvin poikkeuksellista, koska siirtolapuutarhathan ovat enemmänkin harrastamista, eikä niitä sijaitse joka notkossa, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen sanoo tiedotteessa.
Leinosen mukaan suosio on nostanut siirtolapuutarhamökkien hintaa. Suosion vuoksi mökkejä on myös hetkittäin niukasti kaupan.
Toiseksi eniten suomalaiset toivovat Oikotien mukaan asunnoltaan autotallia. Se on hakusanojen kestosuosikki.
Suosittuja hakusanoja valtakunnan tasolla olivat myös loft, hirsi, sauna, astianpesukone, parvi, keskusta, parveke ja uima-allas.