Taloushallinnon lakonuhka väistyy, Erto, Pro ja Palta hyväksyivät neuvottelutuloksen
Taloushallintoalan lakonuhka väistyy. Toimihenkilöliitto Erto, Ammattiliitto Pro sekä Palvelualojen työnantajat Palta ovat hyväksyneet keskiviikkona syntyneen neuvottelutuloksen alan työehtosopimuksesta.
Sopu vietiin jäsenäänestykseen Ertossa. Puheenjohtaja Juri Aaltonen kertoi STT:lle, että äänestykseen osallistuneista 83 prosenttia kannatti sovun hyväksymistä.
Lakko olisi alkanut puolilta öin perjantain vastaisena yönä ja jatkunut puoleen yöhön maanantaina. Sovun syntymisen myötä päättyy myös liukumasaldojen kerryttämiskielto. Lakko olisi koskenut noin 2 500:aa taloushallinnossa työskentelevää ja olisi ollut ensimmäinen laatuaan taloushallintoalalla.
Syntynyt sopimus on teollisuuden linjan mukainen. Palkat nousevat huhtikuussa 3,5 prosentin yleiskorotuksella ja ensi vuonna 2 prosentin yleiskorotuksella. Maaliskuussa maksetaan 440 euron kertaerä, ja ensi vuonna jaetaan myös 0,5 prosentin paikallinen palkkaerä.
Pro ja työnantajaliitot saivat torstaina valmiiksi neuvottelutuloksen myös kuluttajatuotealalle. Se koskee muun muassa Fiskars Finlandin toimihenkilöitä sekä toimihenkilöitä lasikeraamisessa teollisuudessa, kenkä- ja nahkateollisuudessa sekä kultaseppäteollisuudessa. Sovun piirissä on noin 1 700 henkilöä.
Teollisuusliitto taas sai neuvottelutuloksen pelti- ja teollisuuseristysalalle.
Neuvottelutulosten sisällöstä kerrotaan, kun osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet ne.