Tämä kättely nostatti aikanaan valtavasti arvostelua – Suomen toinen presidentti vaikutti siihen, ettei puoluekaveria valittu hänen seuraajakseen
Suomi eli helmikuussa 1942 jatkosodan asemasotavaihetta. Rintamat olivat jämähtäneet paikoilleen muutama kuukausi aikaisemmin joulukuussa 1941.
Sota-ajan keskelle suomalaiset saivat tiedon maan entisen presidentin Lauri Kristian Relanderin kuolemasta. Puoluetaustaltaan maalaisliittolainen Relander menehtyi helmikuun 9. päivänä vuonna 1942 sydäninfarktiin.
Relanderin kuolemasta tulee keskiviikkona kuluneeksi tasan 80 vuotta. Helsingin Sanomissa vuonna 1942 julkaistun muistokirjoituksen mukaan Relander kuoli ”vaikean taudin sairastettuaan”. Kuollessaan hän oli 58-vuotias.
Relanderilla oli puolisonsa Signe Relanderin kanssa kaksi lasta: Maja-Lisa ja Ragnar.
Relander valittiin Suomen tasavallan toiseksi presidentiksi vuonna 1925. Hänen valintansa oli yllätys monille, sillä Relanderia pidettiin tuntemattomana eikä hänellä ollut mainittavaa poliittista taustaa.
Hän oli presidentiksi noustessaan myös verrattain nuori: vain 41-vuotias.
Eduskunnan puhemiehenä Relander oli toiminut reilun vuoden 1919–1920 ja kansanedustajana hän oli istunut kahteen otteeseen 1910–1914 ja 1917–1920. Presidentiksi Relander nousi Viipurin läänin maaherran tehtävistä, joita hän oli hoitanut vuodesta 1920 lähtien.
Tie presidentiksi aukeni, kun Suomen historian ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg ilmoitti, ettei hän pyri jatkokaudelle. Maalaisliitto empi oman ehdokkaansa asettamista, puolueen voimahahmot Kyösti Kallio, E.Y. Pehkonen ja Santeri Alkio kieltäytyivät ehdokkuudesta.
Heistä Kallio tuki presidentiksi edistyspuolueen Risto Rytiä. Lopulta maalaisliiton presidentin valitsijamiehet päättivät kuitenkin asettaa oman ehdokkaansa vaaliin. Ehdokkaaksi valittiin Relander vain muutama päivä ennen vaalia.
Presidentinvaalissa Relander voitti vastaehdokkaansa Rytin kolmannessa äänestyksessä 172–109. Vaali toteutettiin ensimmäistä kertaa 300 valitsijamiehen käymällä vaalilla.
Presidenttinä Relander kohtasi paljon arvostelua. Häntä pidettiin heikkona ja kokemattomana nuoren tasavallan ykköspaikan haltijana.
Arvostusta Relander ei saanut sen kummemmin edeltäjältään Ståhlbergiltä kuin oman puolueensa Kalliolta. Relanderin ja Kallion erimielisyydet, huonot henkilökemiat ja suoranaiset riidat näkyivät myös puolueen sisällä koko presidenttikauden ajan.
Relander muistetaan erityisesti ulkomaanmatkoistaan. Niitä hän teki kaikkiaan viisi: Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Viroon ja Latviaan.
Suomeen tehtiin Relanderin kaudella myös vastavierailuja kyseisistä maista. Yksi tunnetuimmista on Ruotsin kuningasparin ja kruununprinssin valtiovierailu Suomeen. Relander otti arvovaltaiset vieraat vastaan yhdessä Signe-puolisonsa kanssa. Relanderia on kuvailtu kielitaitoiseksi ja puheliaaksi mieheksi, jonka seurassa ihmiset viihtyivät.
Ulkomaan matkojensa vuoksi Relander sai pilkkanimet ”Reissu-Lasse” tai ”turistipresidentti”. Edeltäjä Ståhlberg ei ollut tehnyt yhtään valtiovierailua.
Myös sisäpolitiikassa kuohui. Hallitukset eivät kestäneet ja enemmistöhallitusten muodostaminen oli vaikeaa. Puolueiden väliset riidat olivat kovia.
Lehdistössä Relanderille ei annettu armoa: hänellä oli erityisen vaikeat suhteet Helsingin Sanomiin ja sen päätoimittajaan Eljas Erkkoon.
Kansan keskuudessa Relander sen sijaan oli suosittu. Ihmisiä presidentin valtiovierailut ja ennen kaikkea Suomeen saadut vastavierailut kiinnostivat paljon.
Jälkikäteen arvioituna Relanderin ulkomaanmatkoilla oli oma merkittävä vaikutuksensa nuoren valtion ulkosuhteiden rakentamiselle.
Ansioksi on toisinaan luettu myös se, että Relander nimesi vuoden 1926 lopulla sosiaalidemokraattisen Väinö Tannerin hallituksenmuodostajaksi. Suomeen saatiin ensimmäinen sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus.
Relanderin uran suuri epäonnistuminen kiteytyy yhteen kättelyyn Helsingin Senaatintorin portailla kesällä 1930.
Helsingissä järjestettiin silloin Lapuan liikkeen organisoima talonpoikaismarssi. Relander seurasi marssia Senaatintorin portailla yhdessä G.G.E. Mannerheimin kanssa.
Marssin lopuksi Relander kätteli Lapuan liikkeen johtajaa Vihtori Kosolaa. Tapaus nostatti voimakasta arvostelua. Presidenttä moitittiin äärioikeiston myötäilystä ja kättelyn sanottiin olevan esimerkkitapaus Relanderin harkintakyvyn puutteesta.
Relanderin sanotaan vastustaneen kommunismia tunnepohjaisesti. Hän kuunteli Lapuan liikkeen vaatimuksia ja vaikutti myös vaatimusten edistämiseen päätöksenteossa.
Kesällä 1930 Relander myötävaikutti Kallion III hallituksen eroamiseen Lapuan liikkeen aiheuttaman poliittisen kuohunnan keskellä. Tilalle valittiin jo eläkkeelle siirtyneen P.E. Svinhufvudin vetämä hallitus.
Relander myös vahvisti Lapuan liikkeen vaatimat niin sanotut kommunistilait, joilla rajoitettiin merkittävästi kommunistien toimintaa Suomessa.
Relander olisi halunnut jatkokaudelle, mutta maalaisliitto ei häntä enää asettanut vuoden 1931 presidentinvaalien ehdokkaaksi. Taustalla painoivat osaltaan Kallion ja Relanderin tulehtuneet välit ja riidat.
Maalaisliiton ehdokkaaksi valittiin Kallio. Sivuun jäämisestään suivaantunut Relander vaikutti taustalla siihen, ettei oman puolueen Kallio tullut vielä tuolloin valituksi presidentiksi. Kallio putosi vaalin kolmannelta kierrokselta, jossa Svinhufvud voitti vastaehdokkaansa Ståhlbergin. Kallion aika presidenttinä tuli myöhemmin: hän toimi tehtävässä 1937–1940.
Relander palasi kotiseudulleen Viipurin lähelle presidentin tehtäviensä jälkeen. Hän toimi Suomen Maalaisten Paloapuyhdistyksen toimitusjohtajana kuolemaansa saakka.
Relander on haudattu Helsingin Hietaniemeen.
