Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden sopimus hyväksyttiin
Ylemmät Toimihenkilöt YTN ja Teknologiateollisuuden työnantajat ovat hyväksyneet suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden uuden kaksivuotisen työehtosopimuksen. Viime viikolla saavutetun neuvottelutuloksen piirissä on noin 31 000 ylempää toimihenkilöä.
Palkankorotukset ovat teknologiateollisuuden yleisen linjan mukaisia. Palkat nousevat kahden vuoden aikana yhteensä 6 prosenttia, ja lisäksi maaliskuussa maksetaan kustannusvaikutuksiltaan yhden prosentin kertaerä.
Uuteen sopimukseen sisältyy myös tekstimuutoksia, muun muassa palkallisten perhevapaiden lisäys noin kolmella viikolla.
Lisäksi osapuolet sopivat, että lomautuksissa ja muissa muutostilanteissa sovellettavia neuvotteluaikoja lyhennetään. Työaikajoustoja lisätään pidentämällä liukuvan työajan seurantajaksoa 12 kuukauteen, ellei työpaikalla toisin sovita.